Matkailualan Oscarit jaettu – kaksi Radisson Blu Hotellia palkittu

Suomen Radisson Blu Hotelleja palkittiin jälleen kansainvälisessä World Travel Awards -gaalassa. Matkailualan Oscareiksi kutsutut tunnustukset jaetaan vuosittain, ja palkintoa pidetään matkailualan korkeimpana saavutuksena.

Suomen parhaan hotellin palkinto 2015 myönnettiin Helsingissä sijaitsevalle Radisson Blu Seaside -hotellille. Parhaana business-hotellina jo toistamiseen palkittiin puolestaan Radisson Blu Plaza Hotel.

- "Olen erittäin ylpeä, että saimme nämä kaksi upeaa palkintoa, sillä Helsingin hotellimarkkinat ovat erittäin kilpaillut. Palkinnot korostavat ennen kaikkea tiimiemme ammattitaitoa ja asiakkaiden kokemaa laatua Seasidessa ja Plazassaa, iloitsee Suomen Radisson Blu Hotellien maajohtaja Tomi Peitsalo."

Suomalaisia hotelleja palkittiin yhteensä neljässä kategoriassa. Suomen parhaaksi putiikkihotelliksi valittiin maaliskuussa 2015 avattu, Hotel Indigo Helsinki – Boulevard. Parhaan sviitin palkinto myönnettiin Kämp-hotellin Mannerheim-sviitille.