Resepti: Vltavan häränrinta

Itse prässätty ja paistettu häränrinta on yksi ravintola Vltavan suosituimmista annoksista. Sen valmistus kestää parisen vuorokautta, mutta maku on kaiken vaivan arvoinen.
Vltavan legendaarinen häränrinta
 
n. 1 kg häränrintaa
muutama porkkana
muutama sipuli
maustepippuria
laakerinlehtiä
vettä
voita
suolaa, pippuria
voita tai öljyä paistamiseen
 
Laita härkä pataan kuorittujen ja pilkottujen juuresten kera. Lisää vettä niin paljon, että häränrinta peittyy. Lämmitä uuni 110 asteeseen ja laita häränrinta uuniin yön yli.
 
Nosta härkä pois uunista ja anna jäähtyä. Kun härkä on jäähtynyt, revi se pienempiin osiin. Laita sekaan sulaa voita, suolaa ja pippuria.
 
Levitä maustettu härkä vuokaan ja laita sen päälle painoa. Laita häränrinta jääkaappiin vuorokaudeksi. Kun häränrinta on jähmettynyt, leikkaa siitä sopivia annospaloja. Laita paistinpannulle voita tai oljyä ja paista häränrintapalat molemmilta puolilta rapeaksi. Viimeistele suolalla ja pippurilla.
 
Tarjoa häränrinta esimerkiksi valkosipuliperunoiden kera.