uutinen, vastuullisuus, omavalvonta, mikkeli, pieksämäki, savonlinna, ravintolat, sensire foods

Parannamme ruokaturvallisuutta Sensiren sähköisen omavalvontajärjestelmän avulla

Osuuskauppa Suur-Savon ruokaravintoloissa Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä on otettu syksyn aikana käyttöön uudenlainen tapa omavalvonnan toteuttamiseen ja seurantaan.

Yhteistyössä Sensire Foodsin monipuolisen sovelluksen sekä pilvipohjaisen tiedontallennuksen avulla saadaan reaaliaikainen seuranta ja raportointi omavalvonnan lämpötilamittauksiin sekä hävikki-, siivous- ja hygieniakirjauksiin.

Keittiöpäällikkö Veera Lappi Amarillosta kertoo, että uuden omavalvonta- ja johtamispalvelun avulla saadaan varmistettua ruokaturvallisuutta sekä pienennetään hävikkiä. - Lisäksi henkilökunnan työaikaa saadaan vapautettua ruoanvalmistukseen ja asiakaspalveluun.  Henkilökunta on kokenut mobiilin järjestelmän helppokäyttöiseksi sekä toimintaa ja laatua tukevaksi.

- Halusimme läpinäkyvyyttä ravintolapalveluidemme tärkeimpiin prosesseihin. Jokainen keittiömme tulee mukaan ajantasaiseen laadun seurantaan, kertoo toimialajohtaja Kai Nurmi. - Tällä korvataan paperiversiot ja jatkossa Eviran tarkastajilla on tunnukset järjestelmäämme eli he voivat tarkastella tuloksia milloin vain.

 Vuonna 2001 perustettu Sensire Oy turvaa asiakkaidensa päivittäiset toiminnot sähköisellä seurannalla. Tuote on EU-sertifioitu ja siinä käytetään ISO 9001 -laatujärjestelmää. Sensire on Avainlippu-yritys, jonka teknologia on suunniteltu ja kehitetty Suomessa.

Lisätietoja:

Osuuskauppa Suur-Savo

matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Kai Nurmi, puh. 010 764 0005

Sensire Oy

Sales Manager Henri Kuusisto, puh. 040 640 2208