Kestävän arjen teot ovat meille tärkeitä

Hämeenmaan toimipaikkojen arjessa ympäristöystävällisyys näkyy esimerkiksi energiaratkaisuissa, hävikin minimoimisena ja lähituottajayhteistyönä. Osuuskauppa haluaa edistää omalla toiminnallaan myös sitä, että sen asiakkaiden olisi yhä helpompaa tehdä vastuullisia valintoja omassa arjessaan. Lue tästä, mitä arkisia tekoja me Amarillossa teemme yhdessä henkilöstömme, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa!

Vastuu välittää

Välitämme ympäröivästä yhteisöstä ja ihmisistä. Huolehdimme työssämme toisistamme, terveydestä, turvallisuudesta, kouluttamisesta ja tasa‑arvosta. Osallistumme aktiivisesti oppilaitosyhteistyöhön yhdessä koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Meille on tärkeää, että työntekijöillämme on mahdollisuus oppia, kehittyä ja laajentaa omaa osaamistaan. Työntekijöillämme on S-ryhmän kattavat henkilöstöedut, mm. kaupassa ja ravintolassa käynti on meille ässäläisille aina halvempaa!

 

Asiakaslähtöisyys on ykkösjuttu

Meillä jokainen asiakas huomioidaan yksilönä. Pienet vieraat saavat meillä Amarillossa oman Kids' Menun. Jos odotellessa aika meinaa käydä pitkäksi, löytyy ruokalistalta myös pientä puuhasteltavaa.

Valmistamme annoksemme laadukkaista ja turvallisista raaka-aineista ammattitaidolla.  Tarjoamme herkullisia vegaanisia annosvaihtoehtoja ja kasvisruokia sekä huomioimme erityisruokavaliot. Meiltä löytyy myös juomalistalta vaihtoehtoja erityisruokavalioihin, esimerkiksi gluteenitonta olutta.

 

Kasvisruokaa rakkaudella

Listaltamme löydät myös useita herkullisia vegaanisia annoksia ja kasvisruokia. Pikkunälkään löytyy esimerkiksi Green Wingsejä, Banana Chipsejä ja Mung ballseja. Fajitakset saat vegaanisena mungpapupihvillä, kylmäsavustettua tofua yrttipestolla, chipotle molella ja bataattitikuilla. Listaltamme löytyy myös vegaaninen jälkiruoka: Passion pannacotta tuoreilla marjoilla ja mangokastikkeella. Lounaalla meillä on tarjolla aina kasvisvaihtoehto.

 

Hävikki hallussa

Minimoimme hävikkiä monenlaisin keinoin. Käytössämme on mm. Resq‑palvelu, raaka-aineiden tilaaminen on suunnitelmallista ja ruokalistamme on suunniteltu huomioiden raaka-aineiden kiertoa.

Resq‑palvelusta voit lukea lisää täältä.

 

Ympäristö on tärkeä

Jätteemme lajitellaan ja kierrätetään mahdollisimman tarkasti. Jätteiden lajittelun lisäksi osoitamme ympäristön tärkeyden ja vältämme ylimääräistä vedenkulutusta esimerkiksi automaattihanoin. Noin 60 prosenttia käyttämästämme sähköstä tuotetaan tuulivoimalla. Käytämme kestäviä materiaaleja ja yhteistyökumppaneita muun muassa työvaatteissamme. Amarillon työpaitoja valmistaa suomalainen PureWaste. Vaatteet on valmistettu vastuullisesti, 100-prosenttisesti kierrätysmateriaaleista.

 

Kesäkukkia läheltä

Kesäisin saamme nauttia Kaijansinkon puutarhan tuomasta kukkaloistosta terassillamme ja Lahden katukuvassa. Kukat tulevat meille siis ihan läheltä Kaijansinkon puutarhalta Mäkelästä, missä kukat kasvatetaan itse alusta alkaen.

 

Kippis, luomuviinit ja mocktailit!

Luomuviinit ovat paitsi vastuullisia ‑ myös trendikkäitä. Asiakasomistajaviinimme ovat luomua ja vegaanisia, ja valikoimista löytyy juomia sokerittomina ja gluteenittomina. Meiltä löytyy monipuolinen valikoima alkoholittomia vaihtoehtoja, esimerkiksi mocktaileita. Drinkeissä ja mocktaileissa käytämme ekopillejä. Valikoima vaihtuu, mutta luonnonmukaisuus pysyy!

 

Lahti ‑ Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021

Amarillo toteuttaa ympäristöpääkaupunkivuotta osana Osuuskauppa Hämeenmaata sekä lisäksi omien tekojen ja ideoiden kautta.

Osuuskauppa Hämeenmaa on pääyhteistyökumppani vuonna 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi valitun Lahden kanssa. Yhteistyötä tehdään monella tasolla, ja sillä on merkittävä vaikutus niin Lahden asukkaisiin, alueeseen kuin laajemminkin ympäröivään yhteiskuntaan. Lue lisää ympäristöpääkaupunkivuodesta täältä.

Vastuullisuus on muun muassa yhdessä tekemistä, asiakaslähtöisyyttä, turvallisen työskentely‑ ja asioimisympäristön varmistamista, tavoitteellista toimintaa ympäristön hyväksi sekä luotettavuutta työnantajana ja yhteistyökumppanina.

 

Jokapäiväisiä valintoja ja yhdessä juhlien, kippis!