Kuopion satama

Höyrylaivalla Kuopioon lomalle

"Elämyksellisiä, vanhan ajan tunnelmaa henkiviä risteilyjä on kaivattu ja nyt herätämme ne uudelleen henkiin. Saimaan ohella ohjelmaan tulevat nyt Kallaveden hienot maisemat."

Kuopion matkailukesässä pääsee nauttimaan nostalgisista höyrylaivaristeilyistä
Kuopiolaiset pääsevät tulevana kesänä risteilemään nostalgisella höyrylaivalla, kun matkailuyritys Vip Cruise avaa heinäkuussa yhteydet Joensuun, Savonlinnan, Kuopion ja Lappeenrannan välillä. S/s Savonlinna- laiva risteilee kaupunkien välillä ja upeista vesistöistä voi lähteä nauttimaan miltä tahansa paikkakunnalta. Kun laivamatkaan liittää yön kaupunkihotellissa, puhutaan jo kokonaisesta risteilylomasta. Kuopiossa vanhan ajan höyrylaivatunnelman voi kokea myös 1,5 tunnin maisemaristeilyillä heinäkuun 1. ja 28. päivä sekä elokuun 6. päivä. Elämyksellinen risteily tarjoaa hienon lisän myös Kuopiossa yöpyvän matkailijan ohjelmaan.

Vanhan ajan höyrylaivatunnelmaa nykypäivän hengessä
"Savonlinnan ja Lappeenrannan välillä oli kukoistava risteilyreitti 1900-luvun alussa, kun ylimystöä kuljetettiin kylpylälomille. S/s Savonlinna oli aikansa luksusristeilijä ruokailusalonkeineen. Elämyksellisiä, vanhan ajan tunnelmaa henkiviä risteilyjä on kaivattu ja nyt herätämme ne uudelleen henkiin. Saimaan ohella ohjelmaan tulevat nyt Kallaveden hienot maisemat", kertoo kapteeni Janne Leinonen Vip Cruiselta. "Matkailijat janoavat nyt perinteisiä suomalaisia elämyksiä, ja historiallinen alus halkovarastoineen ja höyrykoneineen sekä idylliset järvimaisemat ovat sitä mitä suurimmassa määrin" Janne kiteyttää.

"Otamme ilolla höyrylaivan ja sen tuomat risteilyt vastaan tänne Kuopioon. Matka historiallisella, upealla höyrylaivalla on juuri sitä luksusta, mitä meidän hotellimmekin matkailijoille tarjoaa", iloitsee Original Sokos Hotel Puijonsarven hotellinjohtaja Johanna Väätäinen. "Kotimaan matkailukesä tulee olemaan vilkas ja juuri tällaisia elämyksiä kaivataan mielenkiinnon lisäämiseksi aluettamme kohtaan", toteaa Johanna.

Kuopion kesä tarjoaa elämyksiä myös kuivalla maalla
Kuopio on kesäkaupunki parhaimmillaan. Voit kiertää kesäistä Kuopiota 28.6 starttaavalla hop-on hop-off bussilla tai laivalla. Kahden tunnin välein starttaava linja-auto mahdollistaa vaivattoman siirtymisen matkakohteesta toiseen. Lisäksi kahdesti päivässä liikennöivällä Hop-On Hop-Off -laivalla voi matkustaa pitkin kaunista Kallavettä esimerkiksi satamasta Citygolfaamaan Bellanpuistoon Siikarantaan tai Rauhalahden matkailukeskukseen. Kaupunkia on kiva kierrellä hotellilta lainattavilla polkupyörillä, tai voit vuokrata sähköavusteisen Vilkku-fillarin. Mualiman napa, eli Kuopion tori on ohittamaton paikka kaupungin sydämessä, sekä Suomen kauneimmaksi äänestetty Kuopion Kauppahalli ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Tekemistä kaupungissa on hurjasti, olemme keränneet muutamat tärpit teille valmiiksi: Kesäpäivä Kuopiossa - 10 parasta vinkkiä - sokoshotels.fi



Lomakoti löytyy Original Sokos Hotel Puijonsarvesta
Kuopion matkustajasataman läheisyydessä, kauniin Snellmanin puiston laidalla sijaitseva Original Sokos Hotel Puijonsarvi ravintoloineen tarjoaa tasokkaan kokonaisuuden kesälomalaisille. Vieraanvaraisuus, savolainen leppoisuus, eloisa sijainti ja paikalliset herkut ilahduttavat lomavieraita. Hotellissa on tehty mittavia uudistustöitä ja heinäkuuksi valmistuu 63kpl täysin uusittuja hotellihuoneita. Myös herkullinen hotelliaamiainen muikkukukkoineen tarjoillaan uudessa ravintolassa heinäkuussa. "Nämä uudistukset valmistuvat juuri sopivasti kuumimpaan kesäsesonkiin ja vahvistavat entisestään Puijonsarven asemaa Itä-Suomen suurimpana hotellina", iloitsee Johanna.

Huoneet ovat varattavissa sivuilla www.sokoshotels.fi koodilla BVIPCRUISE
(hinnat 1hh 100€/yö tai 2hh 115€)


S/s Savonlinnan reitit Kuopiosta:

30.6 Savonlinna - Kuopio, lähtö Savonlinnasta klo 10, Oravi klo 12:30, Kerma 16:00, Kuopio klo 21
1.7 Risteilyt Kuopiossa klo 11, 13, 15 ja klo 19. Lisäksi mahdollisuus järjestää tilausristeilyjä
2.7 Kuopio - Savonlinna, lähtö klo 10
***

27.7 Savonlinna - Kuopio, lähtö Savonlinnasta klo 10, Oravi klo 12:30, Kerma 16:00, Kuopio klo 21
28.7 Risteilyt Kuopiossa klo 11, 13, 15 ja klo 19. Lisäksi mahdollisuus järjestää tilausristeilyjä
29.7 Kuopio - Savonlinna, lähtö klo 10
***

5.8 Savonlinna - Kuopio, lähtö Savonlinnasta klo 10, Oravi klo 12:30, Kerma 16:00, Kuopio klo 21
6.8 Risteilyt Kuopiossa klo 11, 13, 15 ja klo 19. Lisäksi mahdollisuus järjestää tilausristeilyjä
7.8 Kuopio - Savonlinna, lähtö klo 10

Maisemaristeilyn hinta on 25 e / aikuinen, 12,50 e / lapsi. Reittimatka 95 e / aikuinen / yksi suunta, lapset 45 e. S-Etukortin haltijoille alennetut hinnat. Liput: https://saimaashop.com/


Lisätietoja:
Johanna Väätäinen, hotellinjohtaja, Osuuskauppa PeeÄssä, puh 050 517 4801, johanna.vaatainen@sok.fi
Janne Leinonen, Founder, kapteeni, VIP CRUISE / LP Management Oy, puh. 050 368 2287, janne.leinonen@vipcruise.info


S/s Savonlinna - Saimaa express
Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2021 VIP CRUISE avaa perinteiset höyrylaivayhteydet uudella tavalla Savonlinnan, Joensuun, Kuopion ja Lappeenrannan reiteille. Näin aktivoidaan historialliset ja luonnonkauniit vesiliikenneyhteydet kaupunkien väleille. S/s Savonlinna-alus on metrin koivuhalolla kulkeva satavuotias höyrylaiva, joka rakennettiin Paul Wahl & Co:n Varkauden telakalla vuonna 1904. Aluksella on ravintolapalvelut A-oikeuksin ja se on rekisteröity 99 matkustajalle.
www.vipcruise.info