Tyylilleen uskollinen pihviravintola palvellut asiakkaitaan jo yli 40 vuotta

Ennen El Toroa Mariankatu 8:ssa toimi Ravintola Maakunta, jonka tilat olivat huomattavasti nykyistä isommat. Helmikuussa 1981 Maakunnan korvasi El Toro, ja muutoksen yhteydessä ravintolan tiloja pienennettiin nykykokoonsa.

El Toro toimi pitkään suunnannäyttäjänä monelle muulle kaupungin ravintolalle. Ovimies huolehti siitä, ettei ravintolassa rettelöity ja että asiakkaat pitivät kiinni asianmukaisesta pukukoodista. Ravintolan takaosa oli varattu tupakoiville asiakkaille.

El Toro toikin tullessaan monia uusia asioita Lahden 80-luvun ravintolakulttuuriin. Vuosien saatossa Mariankadun helmi on kuitenkin muuntautunut suunnannäyttäjästä perinteikkääksi ruokaravintolaksi ja samalla kaupungin kuuluisimmaksi pihviravintolaksi.

Neljän vuosikymmenen aikana El Toro on lunastanut paikkansa monen asiakkaansa elämässä: tunnelmallisen ravintolan katon alla on vietetty lukuisia elämänmakuisia hetkiä – kihlauksia, häitä ja syntymäpäiviä sekä suurten uutisten jakamista rakkaimpien kanssa.

Pitkiä työsuhteita

El Toro on pysynyt läpi vuosikymmenten uskollisena omalle tyylilleen, vaikka paikkoja on matkan varrella kunnostettu ja ilmettä freesattu. Erinäisiä sattumuksiakin pitkään historiaan mahtuu.

– El Toron keittiössä tehtiin 2010-luvulla täydellinen remontti, jonka yhteydessä törmättiin täysin uudenlaisiin haasteisiin. Nykytekniikan yhdistäminen ravintolan perinteikkääseen ruoanvalmistukseen ei sujunut ihan ongelmitta, vaan esimerkiksi hella täytyi vaihtaa kokonaan uuteen, Osuuskauppa Hämeenmaan ravintola- ja majoituskaupan toimialajohtaja Minna Kainulainen kertoo.

El Toron kulttuurista on muovautunut 40 vuodessa täysin omanlaisensa, minkä ansiosta esimerkiksi työntekijöiden työsuhteista on muodostunut keskimääräistä pidempiä – jopa lähes 30 vuoden mittaisia.

Ravintolaketjut

  • Amarillo
  • Babista Kebab Revolution
  • Bacaro Doppio Cafe & Deli
  • Bistro
  • Chico's
  • Coffee House
  • Frans & les Femmes
  • Grill it!
  • Hesburger
  • Hophaus
  • La Famiglia
  • Leiketupa logo
  • Oksa
  • Oluthuoneet
  • PizzaBuffa
  • Presso
  • Prisma Cafe
  • Public Corner
  • Rosso
  • Rosso Express
  • Rosso Pizza
  • Spaghetteria
  • Trattoria
  • VENN