Green Key –sertifikaatti Osuuskauppa Suur-Savon ravintoloissa ja kahviloissa

Green Key -ympäristömerkin saanut kohde on sitoutunut henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen sekä majoitus- ja ravintolatoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen. Green Key -sertifioidut yritykset saavat käyttöönsä kansainvälisesti tunnetun Green Key -ympäristömerkin sekä ohjelman jatkuvan tuen ympäristötyölleen.

-Haluamme alueellisena toimialan edelläkävijänä edistää ja tuoda näkyväksi ympäristötekojen merkitystä matkailu- ja ravitsemisliiketoiminnassa. Green Key -ohjelman avulla on helppo kehittää jo vuosia toteuttamaamme vastuullista matkailua, toteaa Osuuskauppa Suur-Savon toimialajohtaja Kai Nurmi.

Saadakseen Green Key –sertifikaatin tulee yrityksen täyttää 70 kriteeriä, jotka perustuvat ympäristön hyvinvointia edistävään johtamiseen, kulutuksen vähentämiseen, ympäristöystävällisiin toimintatapoihin sekä kierrätyksen tehokkuuteen. Sertifikaatti anotaan vuodeksi kerrallaan ja vuosittain pistekriteerien määrä kasvaa ja kohteen ympäristötavoitteet kehittyvät. Tämän toimintatavan ansiosta ympäristötavoitteet ovat osa normaalia arkipäivän tekemistä Osuuskauppa Suur-Savon hotelleissa, ravintoloissa sekä kahviloissa.

-On ollut hienoa seurata Osuuskauppa Suur-Savon ravintoloiden Green Key -sertifikaatin hakuprosessia. Se on hieno esimerkki siitä, kuinka ympäristötyö onnistuu, kun siihen sitoutuu niin yrityksen johto kuin koko muukin henkilöstö, iloitsee Green Key -ohjelmajohtaja Heidi Heinonen

Osuuskauppa Suur-Savon Original Sokos Hotellit Vaakuna Mikkelissä ja Seurahuone Savonlinnassa ovat olleet Green Key -hotelleja jo useamman vuoden ajan, samoin kuin hotellien ravintolatkin. Vuosien 2020 ja 2021 aikana Green Key -merkki on myönnetty Mikkelissä Cafe Stellalle, Amarillolle, Pruuville, Wilhelmille, Pressolle, PizzaBuffalle sekä Greenerille. Savonlinnassa merkin ovat saaneet Ravintola Majakka, Presso, Rosso Express sekä Olavinlinnan ravintolat. Myös Pieksämäen UKKO Bistro & Deli on Green Key -sertifioitu.

Lisätietoja Green Key -ympäristömerkistä

www.greenkey.fi | www.greenkey.global

Ravintolaketjut

Amarillo
Babista Kebab Revolution
Bacaro Doppio Cafe & Deli
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN