FREETIME LIVE – Tohtori Getto + Are + Aksim 12.9.
- Pe 12.9.2025 Tohtori Getto, Are, Aksim
- Liput 23€/25€
- Ovet klo 22
- Showtime n. 23.00
KOLME KOVAA KESKI-SUOMESTA STARTTAA FREETIMEN KEIKKASYKSYN
TOHTORI GETTO
Tohtori Gettoa on kuvailtu “KPC:n mysteerisimpinä jäsenenä”, joka on niittänyt kehuja erityisesti savuisista ja iskevistä riimeistään. Artisti on ollut mukana uransa alkutaipaleella Korstoraatio rap-ryhmässä, jonka jälkeen jatkoi kuitenkin musiikin tekemistä soolouralla. Memphis-soundin soihdunkantaja on tehnyt tehnyt yhteistyötä muun muassa rap-konkareiden Gettomasan, Lauri Haavin, Krison ja Lytän kanssa. Oivaltavat lyriikat, vankka artikulaatio ja tarttuva flow osoittavat, miksi Tohtori Getto on lunastanut paikkansa Suomen rap-kentällä.
ARE
Jyväskyläläisen räppiskenen konkari ja KPC-kollektiivin perustajajäsen Are tunnetaan yhtenä kotimaisen kentän taidokkaimmista räppäreistä ja omalla levelillä olevista freestyleräptaidoistaan. KPC-kollektiivin ja JKL Funk Days -tapahtuman perustajajäsen Are aloittelikin uraansa voittamalla rapin SM freestyle -kilpailun vuonna 2007. Suomirappiin korvaamattomasti vaikuttaneelta herralta voidaan odottaa viihdyttävä ja ainutlaatuinen keikkakokemus takuuvarmalla suorittamisella.
AKSIM
Pitkän linjan suomihopin suunnannäyttäjä - Aksim - on viime vuosina nähty lavalla etenkin Shakkii-kaksikon toisena osapuolena, mutta Freetimessä luvassa ainutlaatuinen sooloveto! Huhujen mukaan tarjolla on kattava selektio Kemmuru-klassikoita, oman soolomatskun helmiä sekä tietenkin tuoreampaa Shakkii-tuotantoa - vanhan koulun sampleriniiloille luvassa "sitä hyvää".
ENNAKKOLIPUT MYYNNISSÄ NYT! Avautuu uuteen välilehteen
Nähdään Timessä!