Terassikauden avaus ke 17.5. – Katso terassit!
Tule korkkaamaan terassikausi ja juhlimaan yhdessä alkavaa kesää terasseillemme ympäri pääkaupunkiseutua.
Lue lisää
Monella tapaa ainutlaatuinen Kaisla on perustettu 1997 Kluuvin Fennia-korttelissa. Erikoista on jo se, että ravintolalla on kaksi sisäänkäyntiä. Astu sisään Vilhonkadulta ja poistu Vuorikadulle – tai toisin päin!
Kaisla on yksi Suomen suurimmista pubeista. Alussa ravintolassa oli 70 paikkaa – nykyään tilaa on 385 oluen ystävälle. Valikoima on kasvanut 15 hanasta ja 50 pullo-oluesta nykymittoihin: 39 hanaolutta ja 200 pullo-olutta. Yksinkertaisesti sanottuna Suomen laajin olutvalikoima. Mikä ihana valinnanvaikeus!
Alkuaikoina painopiste oli tšekkiläisissä oluissa, sitten Kaisla niitti mainetta Helsingin parhaana belgiolutpaikkana. Nykyisin ravintola tunnetaan laadukkaista kotimaisista pienpanimo-oluista.
Kaisla on aina ollut trendien äärellä. Esimerkiksi IPA-oluiden orastava nousu huomattiin jo 2005, jolloin järjestettiin Suomen ensimmäinen IPA-oluiden teemaviikko.
Alkuperäistä Kaislaa pääset ihastelemaan Vilhonkadun puoleisen baaritiskin muodossa. Sen jykevät tiilirakenteet ovat kestäneet oluen ystävien kulutusta ja 23 vuotta! Kiviseinien suojista löytyy tilaa suuremmallekin seurueelle. Kun tähän lisätään vielä Kaislan seurapelit ja hyvä musiikki, ei voi puhua baaritunnelmasta, vaan Baaritunnelmasta.
oluthuone.kaisla@sok.fi
Tule korkkaamaan terassikausi ja juhlimaan yhdessä alkavaa kesää terasseillemme ympäri pääkaupunkiseutua.
Lue lisää
Suomalaisista 52 % kaipaa terassilla juoman seuraksi pientä suolaista syötävää. Jos olet yksi heistä, meidän uudet terassitapakset on tehty juuri sinulle!
Lue lisää
Joka kuun 10. on asiakasomistajan palkkapäivä, kun Bonukset kilahtavat tilille. Silloin saat S-mobiilin etukupongilla Murviedro EKO Sparking -kuohuviinin etuhintaan!
Lue lisää
Hauska tapa viettää iltaa porukalla! Maistelusetti sisältää neljä asiantuntijoiden valitsemaan olutta sopivina 1,5 dl annoksina.
Lue lisää
010 76 63850
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min
ma - to
pe - la
su