Bistro Gimis – Niin Gimis on Stadi!

Urbaani satamamiljöö, Jätkäsaari ja Punavuoren citykulttuuri – täällä "Pohjolan Berliinissä" on moderni helsinkiläinen elämänmeno parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Ruoholahdenrantaan avattu uusi kortteliravintola, Bistro Gimis, on kuin pieni pala Helsinkiä itsessään – stadilaiset maut, liikkeellä olemisen fiilis ja meren läheisyys tekevät siitä kiinnostavan kohtaamispaikan keskellä mielenkiintoisinta kasvualuetta Helsingissä. Ravintola hyödyntää keittiössään pientuottajien helmiä ja stadilaista lähialueen ruokaa, kuten lähivesiltä pyydettyä kalaa. Juomapuolella on tuotteita lähialueen pienpanimolta ja paikallisesti kehitettyjä drinkki-luomuksia. Sen industrial-henkisessä miljöössä on aistittavissa rakennuksen teollinen historia sekä viereisen satama-alueen rouhea tunnelma.

Seaside hotellin aulan ja Gimiksen välissä sijaitseva RO-RO Bar tekee kunniaa erityisesti Stadin kaduille. Siellä voi kokea myös Anselmi Oksmanin graffititaidetta, aitoa katuruokaa sekä paikalliseen henkeen luotuja drinkkejä ja oluita. Baari on avoinna päivittäin ark. klo 11-23 ja la-su 11-23. Baarissa tarjoillaan arkisin myös maukas lounas.

Seuraa meitä myös Facebookissa ja  tiedät mitä meillä tapahtuu!

Asiakastyytyväisyys

4,2

Ruoka (4,1)
Palvelu (4,2)
Tunnelma (4,2)
Lapset (3,9)

Asiakkaamme suosittelevat

Päivitetty 10.09.2019 Pyrimme kehittymään jatkuvasti. Siksi kysymme asiakkailtamme miten onnistuimme. Tutkimuksen tuottaa meille Taloustutkimus. Tutkimus perustuu viimeisen 3 kuukauden aikana kerättyyn asiakaspalautteeseen. Alla satunnainen otos kommenteista.
“Katto Lounge oli oikein tyylikäs ja viihtyisä tila.”
“Lounasaikaan paikalla aina positiivinen (mahdollisesti äitinkielenä Viroa puhuva) tarjoilija.”
“Alkupalan maku oli hyvä”
“Tarjoilija viivytteli ruokien tuomista kauan. Ensin vei usean seurueen pöytiinsä vaikka kello oli jo soinut aikoja sitten merkiksi ruokien valmistumisesta, joten ruoka oli jo ehtinyt jäähtyä”
“Viihtyisä tila, hyväntuulinen palvelu ja yleensä kohtuuhyvä salaattipöytä.”
“joskus esillepano vaikuttaa hieman huolimattomalla/kiireessä tehdyltä: tarjolla kylmää saaneita kurkkuja, valtavan kokoisia paloja, lämmin ruoka loppu heti alussa eikä lisää tuoda”
“Väldigt trevlig personal som kunde tala svenska. Allt gick smidigt och speciellt drinkarna vi beställde med arbetskollegorna gick behändligt.”
“Svårt att säga. Det är trevligt med personal som kan inhemska språket. Servitricen Grace verkade vara på fel branch då hon verkade vara sur någon orsak. Hon betjänade inte vårt bord som tur.”
“Kiva terassi”
“Törkeän hintainen jäätelö”
“Hyvä sijainti ja maukkaat annokset!”
“Olimme juhannuspäivänä noin klo 15 aikaan menossa juhlalounaalle, mutta meille sanottin, että ravintolan puoli avataan vasta klo 15. Meidät ohjattiin baaritiskille, josta tilasimme. Netissä oli vain maininta, että avataan klo 12.”
“Trendikkyys miljöössä ja sopivan kokoinen ruokalista, josta löytyy mieleinen vaihtoehto.”
“Monipuolinen aamiainen. Lounaalla ystävällinen ikkunapöytään ohjaus, nopea tarjoilu ja maksaminen.”
“S-kortilla annoksesta olisi kuulunut 1 € alennus, jota ei kuitissa ollutkaan huomioitu. En viitsinyt jälkikäteen euron alennusta vaatia.”
“Palvelu oli erittäin hyvää,olisin halunnut tarjoilijaa vielä erikseen kiittää mutta häneltä varmaan loppui työvuoro ja toinen hoiti laskutuksen.”
“Hinta ei sovi kaikkien rahapussille.”
“Virolainen tarjoilija on todella hyvä”
“Ruoka loppu usein lounasaikaan, samoin vedet/lasit/suola ym. pöydistä”
“Miellyttävä tarjoilu illallisella.”
“Ruuhkainen. Aikansa elänyt sisustus. Aulassa soi musiikki liian kovaa. Hieman sekava pöytäjärjestys ja aamiaisen esillepano.”
“Hyvä peruslounas, kokoustilat, joukkoliikenneyhteydet.”