Albert osallistuu hyväntekeväisyyteen auttamalla lapsia ja nuoria

Original Sokos Hotel Albert antaa apua lapsille ja nuorille hotellihuonehuutokaupalla

Moni perhe on jäänyt yksin arjen huolien ja kasvatushaasteiden kanssa, mikä heijastuu väistämättä myös lapsiin ja nuoriin. Original Sokos Hotel Albert haluaa olla mukana ehkäisemässä nuorten syrjäytymistä. Hotelli Albert ja Solo Sokos Hotel Aleksanteri järjestivät helmikuussa hotellihuoneiden huutokauppatilaisuudet, joiden tuotto lahjoitettiin lyhentämättömänä Helsinki Mission Pelastakaa sukupolvi-hankkeelle.

 

Asiakastilaisuuksien aikana huutokaupattiin kuusi hotelliyötä Original Sokos Hotel Albertista ja kuusi hotelliyötä samalla kadulla olevasta Solo Sokos Hotel Aleksanterista. Tempauksella kerättiin yhteensä 800 euroa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

 

Pelastakaa sukupolvi -hankkeessa nuorille annetaan tukea kouluttamalla vapaaehtoisia perheiden tueksi. Hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja sen yhteistyöjärjestöjen kanssa. Huutokauppatempauksia jatketaan kevään aikana.

 

Original by Sokos Hotels -hotellit ovat sydämellisesti suomalaisia, paikkakuntansa perinteet huomioivia hotelleja. Osana paikallisessa elämänmenossa mukanaoloa jokainen Original-hotelli toteuttaa omia, itselleen läheiseksi kokemiaan vastuullisuustekoja.