Klassisesti ranskalainen, sopivasti paikallinen ja aina hyvältä maistuva Le Blason
Keittiöpäällikkö Aki Koivuniemi, miten Le Blasonin ruokalista on syntynyt?
- Paitsi intohimosta ruokaan, myös rohkeudesta uudistua ja kokeilla uutta. Le Blason yhdistää klassisen ranskalaisen keittiön, paikallisuuden ja käsityön - perinteitä kunnioittaen, Koivuniemi kuvailee.
Ruokalistaa on rakennettu ajatuksella, säilyttäen ripaus vanhaa ja tuoden rinnalle uusia mahdollisuuksia herkutteluun. Tuloksena on robusti, maalaisranskalainen kokonaisuus, jossa jokainen annos valmistetaan alusta asti itse – rakkaudella ja taidolla.
Pieni pala Ranskaa Vanajaveden rannalla
"Pieni pala Ranskaa Vanajaveden rannalla" on paitsi koko ravintolan, myös ruokalistan ydinajatus. Le Blasonissa se tarkoittaa klassisten ranskalaisten valmistustapojen, makujen ja raaka-aineiden kunnioittamista, mutta myös paikallisten tuotteiden ja oman tyylimme tuomista mukaan ruokalistalle.
Inspiraatiota on ammennettu ranskalaisesta gastronomiasta, paikallisuudesta ja klassikoista. Listalta löytyy tuttuja makuja, kuten black and white -annos kahdella kastikkeella, sekä uusia tuttavuuksia, kuten kana Wellingtonin tyyliin tai timjamilla maustettu suklaafondant. Yrtit ovat maustamisen keskiössä – ja niiden makuja ja tuoksuja on miltei mahdotonta ohittaa.
Koivuniemi suosittelee erityisesti alkuruoista tartaria, jossa umami ja hapot tanssivat täydellisessä tasapainossa. Hän ei myöskään malta olla mainitsematta pääruoista kala-annosta, jonka suunnittelu elää vahvasti sesongin mukana.
Onni on Le Blasonin leipä ja kiireetön hetki järvimaisemissa
Le Blasonissa tarjoillaan aina tuoretta, itse leivottua leipää, joka sekin kuvastaa hyvin ravintolan henkeä. Kaurahiutale tuo leipään rustiikkisen vivahteen – ja se tulee meille ihan naapuripitäjästä. Leipämme on vuokaleipä, jossa maku on pääosassa – rehellistä ja itse tehtyä, kuten muukin ruokamme.
Koivuniemen resepti onnellisuuteen alkaakin lämpimästä leivästä, kiireettömästä hetkestä ja Vanajaveden rauhoittavasta maisemasta. Lopun reseptistä saat päättää itse.
Meidän missiomme on: Lähtekää ovesta hyvä maku suussa ja tulkaa jälleen takaisin!
Tervetuloa - Bienvenue!
Pöytävaraus Le Blasoniin
Varaa pöytäI dessa restauranger
- Possentie 7, 13200, Tavastehus