Majakan historiaa
(Pertti Mutka 2008)
Osuuskauppa Keski-Saimaa avaa Ravintola Majakan
Osuuskauppa Keski-Saimaa vuokrasi ravintolatilat Savonlinnan Satamakadulta 1967.
Samalla paikalla oli jo 1950-luvulta lähtien toiminut Ravintola Rio, jonka omisti Helmi McKay.
Rio kirjoitettiin isoilla kirjaimilla ja kansan suussa nimi muovautui R kympiksi (R10).
Ravintolan siirtyessä uudelle omistajalleen järjesti Osuuskauppa Keski-Saimaa ravintolan nimestä nimikilpailun.
Kilpailun voitti edesmenneen savonlinnalaisen rehtorin Veikko Ervolan ehdotus Majakka.
Uudet vuokralaiset muuttivat heti ravintolan ilmettä ja Ravintola Majakka avasi ovensa 16. helmikuuta 1969.
Ravintolan uusi omistaja rakensi pian toiminnan alettua lisätilaa muuttamalla seinänaapurina toimineen urheilu- ja kalastusliikken tilat ravintolatiloiksi.
Majakan tunnettu lasimaalaus
Vaikka Majakan ravintolan ilmettä on muutettu vuosikymmenien saatossa, on yksi yksityiskohta eli takaseinän lasimaalaus Rion ajoilta vieläkin paikallaan.
Lasimaalauksen on maalannut Kaapo Rissala kumppaneineen.
Tarinan mukaan Majakan kabinetissa iltaa istuneen taiteilijaseurueen rahat eivät riittäneet ravintolalaskun maksamiseen, joten lasku kuitattiin lasimaalauksella.
Maalauksen nimi on "Sokeritopat" ja se esittää Rion rantamaisemaa.
Yksi maalauksessa kuvattu naishenkilö on juuri Helmi McKay, Ravintola Rion, Majakan edeltäjän omistaja.
Helmi McKay
Majakan edeltäjän, Ravintola Rion, perusti Tolkin yrittäjäsukuun kuulunut räväkkä liikenainen, Helmi McKay. Helmi syntyi 25.6.1901, joten hän oli Rion avautuessa 54-vuotias ravintoloitsija. Helmillä oli jo takanaan aktiivinen ura yrittäjänä useammalla alalla ennen Rion aikaa.
Helmi perusti muunmuassa kaksi Muotiaitta-nimistä muotiliikettä.
Oluttehtailija Helmistä tuli vuonna 1938, kun Tolkin perhe osti Savonlinnan oluttehtaan.
Leijona-olut
Tehtaan siirtyessä Tolkin suvulle tarvittiin työhön yli 30 henkeä.
Helmin johdolla ja baijerilaisen panimomestarin Walter Frenskyn tarkassa valvonnassa tehtiin 1960-luvun lopulle saakka kuuluisaa Leijona-olutta, jota tietenkin Riossa tarjoiltiin. Leijona-olutta tarjoiltiin myös muualla Suomessa. Leijona, eli "Helmin vaalea" sai useita kansainvälisiä palkintoja.
Erikoisin "olutpalkinto" oli Helmi McKayn saama oluenpanijain kansainvälisen kokouksen twist-kilpailujen ensimmäinen palkinto Islannin Reykjavikissa 1960-luvulla.
Helmin hyvistä kansainvälisistä suhteista kertoo myös mm. 1960-luvun alussa kulinaristijärjestö Diner´s Clubin amerikkalaisen johtajan vierailu Oluttehtaalla, Riossa ja Helmin kotona Linnanhovissa.
Leijona-olut, Rio ja Hotelli Tott pääsivät Helmin ansiosta Diner´s Clubin suosituslistaan, jossa ei kovin montaa paikkaa Suomesta mainittu. Joukkoon kuuluivat mm. Hotelli Adlon Helsingistä ja Lahden Seurahuone.
Nykypäivää Majakassa
Kypsässä reilun 50-vuoden iässä Ravintola Majakka porskuttaa edelleen Savonlinnan sataman sydämessä tarjoten paikallisista raaka-aineista koottuja ruokailuelämyksiä 362 päivää vuodesta.
Miljöö ja sisustus on pysynyt merihenkisenä ja sisustuksen juju onkin laivojen pienoismallit sekä laivoja ja majakoita kuvaavat taulut ravintolan seinillä.
Kesäsin ravintolan eteen pystytetään mainio terassi, jossa saa nauttia auringosta ja Savonlinnan kesän fiiliksestä, hyvää ruokaa ja juomaa unohtamatta.
Ravintola Majakka on osa Osuuskauppa Suur-Savoa ja työllistää ympärivuotisesti yli kymmenen ravintola-alan ammattilaista.

kontaktandmed
+358 10 764 2430
Kõne hind pvm/mpm
helista
Nädal:
E
11:00 - 14:00 & 17:00 - 22:00
T - N
11:00 - 22:00
R
11:00 - 23:00
L
12:00 - 23:00
P
12:00 - 21:00