Puijonsarven keittiöpäällikölle Cordon Bleu -käädyt

Original Sokos Hotel Puijonsarven keittiöpäällikölle Toni-Pekka Karjalaiselle on myönnetty Suomen keittiömestareiden ammattikunnan Cordon Bleu -käädyt.

Suomessa keittiömestarille myönnettävä ammatillinen tunnus on siniseen nauhaan ketjulla kiinnitetty hopeinen tai kultainen laatta, joka on henkilökohtainen ja sen taakse on kaiverrettu nimi ja myöntämisvuosi.

Alueyhdistys voi esittää aktiivisesti yhdistyksessä toiminutta jäsentään tunnustuksen saajaksi, mikäli jäsen on ollut alalla vähintään kahdeksan vuotta ja on toiminut koko ammattikunnan hyväksi niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Vuodesta 1992 alkaen Cordon Bleu -tunnuksen saaneita keittiömestareita on järjestön verkkosivujen mukaan kaiken kaikkiaan koko maassa reilut 40.

Toni Karjalaiselle käädyt myönnettiin Lahdessa Pajulahden urheiluopistolla Suomen keittiömestareiden liittopäivillä.

– Olen otettu tästä ammattikunnan tunnustuksesta. Ja lähtihän liittopäiviltä matkaan myös jäsenten välisen Iron Chef -kisan Vellikello -kiertopalkinto, joka pysyy meillä seuraaviin, vuonna 2026 Kuopiossa järjestettäviin liittopäiviin saakka, Toni hymyilee.

Työpaikka ei voi enää parantua

Toni on työskennellyt Original Sokos Hotel Puijonsarven keittiöpäällikkönä vuoden 2023 alusta lähtien. Hän on opiskellut kokiksi Kuopion Savoniassa ja keittiömestariksi Perhon liiketalousopistossa Helsingissä. Työkokemusta on kertynyt ravintola- ja kaupan alalta työntekijänä, esihenkilönä ja yrittäjänä pääkaupunkiseudulla, Etelä-Karjalassa sekä Pohjois-Savossa.

Chaîne de Rôtisseurs -järjestön ammattilaisjäsenen Chef Rôtisseur -käädyt Tonilla on ollut jo 15 vuotta, ja pykälän korkeammat Maître Rôtisseur -arvon käädyt hän sai viime vuonna. Toni Karjalainen vastaanotti tammikuussa yhdessä ravintolapäällikkö Hanna Härkösen kanssa Puijonsarven Puikkari Conferencelle myönnetyn Chaine de Rôtisseurs -kilven.

– Kulunut vajaa puolitoista vuotta PeeÄssässä ja Puijonsarvessa ovat olleet mahtavaa aikaa, paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. Puijonsarvi on monien mahdollisuuksien talo, jossa tapahtuu 24/7. Pitkää päivää on tehty ja muuttujia tulee koko ajan eteen, joten aika ei käy pitkäksi eikä elämä tylsäksi. Ei työpaikka tästä voi enää parantua, Toni Karjalainen kehaisee.

Teksti: Kristiina Tammitie

Restoraniketid

  • Amarillo
  • Babista Kebab Revolution
  • Bacaro Doppio Cafe & Deli
  • Bistro
  • Chico's
  • Coffee House
  • Frans & les Femmes
  • Grill it!
  • Hesburger
  • Hophaus
  • La Famiglia
  • Leiketupa logo
  • Oksa
  • Oluthuoneet
  • PizzaBuffa
  • Presso
  • Prisma Cafe
  • Public Corner
  • Rosso
  • Rosso Express
  • Rosso Pizza
  • Spaghetteria
  • Trattoria
  • VENN
S-Restoranid logo

SOK turismi- ja toitlustusketi juhtimine

Külastusaadress:

Fleminginkatu 34, 00510 Helsinki

Postiaadress:

PL 1 00088 S-RYHMÄ

Ettevõtte registrikood:

0116323-1

Müügiteenindus, Helsingi metropolipiirkond

0300 870 020 (tööpäeviti 8.00–18.00)

51 senti/kõne + kohalik võrgutasu/mobiilikõne tasu

Kõik müügiteenused

SOK

+358 (0)10 76 8011 (tööpäeviti 8.00–17.00)

kohalik võrgutasu/mobiilikõne tasu

Tagasiside


Tagasisidelingid leiate iga restorani kodulehelt