Kaisla – Kingdom of Beers

Monella tapaa ainutlaatuinen Kaisla on perustettu 1997 Kluuvin Fennia-korttelissa. Erikoista on jo se, että ravintolalla on kaksi sisäänkäyntiä. Astu sisään Vilhonkadulta ja poistu Vuorikadulle – tai toisin päin!

Kaisla on yksi Suomen suurimmista pubeista. Alussa ravintolassa oli 70 paikkaa – nykyään tilaa on 385 oluen ystävälle. Valikoima on kasvanut 15 hanasta ja 50 pullo-oluesta nykymittoihin: 39 hanaolutta ja 200 pullo-olutta. Mikä ihana valinnanvaikeus!

Alkuaikoina painopiste oli tšekkiläisissä oluissa, sitten Kaisla niitti mainetta Helsingin parhaana belgiolutpaikkana. Nykyisin ravintola tunnetaan laadukkaista kotimaisista pienpanimo-oluista.

Kaisla on aina ollut trendien äärellä. Esimerkiksi IPA-oluiden orastava nousu huomattiin jo 2005, jolloin järjestettiin Suomen ensimmäinen IPA-oluiden teemaviikko.

Alkuperäistä Kaislaa pääset ihastelemaan Vilhonkadun puoleisen baaritiskin muodossa. Sen jykevät tiilirakenteet ovat kestäneet oluen ystävien kulutusta ja 23 vuotta!

Tapahtui avausvuonna…

  • Bill Clinton aloitti toisen kautensa Yhdysvaltain presidenttinä
  • Presidentti Martti Ahtisaari vihki käyttöön Helsingin Pasilaan valmistuneen Hartwall Areenan
  • Titanic-elokuva sai ensi-iltansa
  • Suomen ja Viron välillä astui voimaan viisumivapaus
  • TV-kanava Nelonen aloitti toimintansa, ja Radio Nova aloitti lähetykset
  • Walesin prinsessa Diana menehtyi 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa
  • Michael Jackson konsertoi Helsingin Olympiastadionilla

Restaurangkedjor

  • Amarillo
  • Babista Kebab Revolution
  • Bacaro Doppio Cafe & Deli
  • Bistro
  • Chico's
  • Coffee House
  • Frans & les Femmes
  • Grill it!
  • Hesburger
  • Hophaus
  • La Famiglia
  • Leiketupa logo
  • Oksa
  • Oluthuoneet
  • PizzaBuffa
  • Presso
  • Prisma Cafe
  • Public Corner
  • Rosso
  • Rosso Express
  • Rosso Pizza
  • Spaghetteria
  • Trattoria
  • VENN
S-Restauranger logo

SOK Styrenheten för rese-, hotell- och restaurangbranschen

Besöksadress:

Flemingsgatan 34, 00510 Helsingfors

Postadress:

PB 1 00088 S-GRUPPEN

FO-nummer:

0116323-1

Försäljingstjänst, huvudstadsregionen

0300 870 020 (vardagar kl. 8.00-18.00)

51 cent/min + lna/msa

Alla försäljningstjänster

SOK

010 76 8011 (vardagar kl. 8.00-17.00)

lna/msa

Respons


Responslänkarna till de enskilda restaurangerna finns på respektive restaurangs webbsida.