vuoden rosso 2019

Vuoden Rossossa asiakas on ykkönen

Oulun Valkean kauppakeskuksen kolmannesta kerroksesta löytyy Vuoden Rosso. Ketjuohjauksen antaman tunnustuksen saa, kun ravintola onnistuu hyvin sekä tuloksenteossa että asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydessä.

Oulun Valkean kauppakeskuksen kolmannesta kerroksesta löytyy Vuoden Rosso. Ketjuohjauksen antaman tunnustuksen saa, kun ravintola onnistuu hyvin sekä tuloksenteossa että asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydessä. Miten tunnustus saadaan, ravintolapäällikkö Tiia Hulkko?

"Asiakkaan pitää lähteä meiltä tyytyväisenä, se on ihan ykkösjuttu, työskentelemmehän tunnelmanluontibisneksessä", kertoo Hulkko tärkeimmäksi syyksi tunnustuksen saamiseen. "Mielestäni olemme tässä onnistuneet. Kiitos kuuluu meidän huipputiimillemme, joka yhdessä tekemällä luo meidän Rossoon oman, hyvän hengen! Meillä osataan ottaa ilo irti työn tiimellyksessäkin."

Huipputiimille esimies on mahdollistaja, joka antaa vastuuta työn tekijöille. Muun muassa asiakaspalautteet hoidetaan itsenäisesti ja huolehditaan, että asiakas poistuu ravintolasta hymyssä suin. "Jos joku menee pieleen, ihan maalaisjärjellä mietitään, miten tilanne korjataan."

Hymyn asiakkaiden huulille tuovat myös spontaanit yllätykset, joita Rossossa kutsutaan rakkauden teoiksi. Oulun Rossossa saatetaan kattaa hääparille kukat pöytään tai tarjoilla jälkiruoka samalta lautaselta. Syntymäpäiväsankari yllätetään vaikkapa porukalla lurautetulla onnittelulaululla. "Meillä ei ole valmiita sapluunoita yllättämiseenkään, vaan jokainen käyttää luovuuttaan - ja sydäntään", Hulkko toteaa.

Myös suositteluun panostetaan. "Vieraamme arvostavat, kun heille tarjotaan erilaisia vaihtoehtoja, kuten pullo samppanjaa normiviinin sijaan, erilainen pizzapohja tai kahvidrinkki jälkkärin tilalle. Suosittelemalla ikään kuin kohotamme asiakkaan illan."

"Aika yksinkertaisia asioita, pienillä jutuilla saa asiakkaan hyvälle tuulelle", Hulkko lopettaa.

 

* Kuvassa Oulun Rosson kokit.