Kajaani linnanrauniot Kajaaninjoki

Tekemistä Kajaanissa

Kajaani on tunnettu runsaasta tapahtumatarjonnasta. Kaupungin kulttuurielämän helmiä ovat valtakunnallisesti tunnustusta saaneet Kajaanin Kaupunginteatteri, Kajaanin Runoviikko ja Kajaan Tanssii tapahtumat

Kaupungin kulttuurielämän helmiä ovat valtakunnallisesti tunnustusta saaneet Kajaanin kaupunginteatteri, Kajaanin Runoviikko ja Kajaani Tanssii tapahtumat.  Erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämisestä Kajaanilla ja Kajaanin kongressikeskus Kaukametsällä on jo vuosikymmenien kokemus.

Kaupunki tukee tapahtumien järjestämistä mahdollisuuksien mukaan ja tekee myös itse mm. erilaisia  kesän tapahtumia, markkinakadun, toritapahtumia, joulun ja uuden vuoden juhlallisuudet. Runsaasta tapahtumatarjonnasta vastaavat myös muut järjestäjätahot joko yksin tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kajaanin matkailuoppaat järjestää mm. opastettuja kiertoajeluita ja retkiä. Tapahtumia on runsaasti eri puolilla kaupunkia ympäri vuoden, mikä tuo elämän sykkeen ja kaivattua "pöhinää" koko kaupunkiin.

Lisätietoja täältä