Taatusti täyttävät salaatit Vltavasta!

Ravintola Vltavan salaattikampanja tarjoilee asiakkaille rapeita ja raikkaita salaattiannoksia. Edulliset asiakasomistajahinnat ovat voimassa heinäkuun loppuun asti.
Kesäkuussa starttaavat ravintola Vltavan salaattiviikot. Listalla on silloin raikkaita ja ruokaisia salaatteja, joissa maistuu muun muassa lohi, pankopaneroidut kasvispyörykät sekä pariloitu broileri erilaisten kasvisten, siemenien ja kastikkeiden kera. Yksi annoksista on Vltavan klassinen vuohenjuustosalaatti, jossa maistuvat myös hunajaiset punajuuret, paprika, marinoidut herkkusienet sekä balsamicosiirappi ja rucolasta sekoitettu yrttiöljy.
 
Salaattien suositusviiniksi keittiö suosittelee argentiinalaista kuivaa valkoviiniä Trapiche Viognieria. 
- Salaattien kaveriksi valittu viini on hyvin runsasarominen ja raikas, ja sopii hyvin klassiselle vuohenjuustosalaatille. Maku on hedelmäinen ja mausteinen, mukavan kesäinen ja raikas valkoviini, Kulinaari-blogia pitävä Kimmo Ollila arvioi.
 
Salaattikampanja on käynnissä Vltavassa kesä-heinäkuun ajan. Kaikki salaatit maksavat asiakasomistajille 13,50 euroa annokselta.