Suomen Radisson Blu –ketju kerää syyskuussa varoja HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteelle

Suomen kuusi Radisson Blu -hotellia ovat mukana jo kahdettatoista kertaa toteutettavan Responsible Business Action Month -tempauksessa, jonka tavoitteena on lisätä sekä hotellien henkilökunnan, asiakkaiden että yhteistyökumppaneiden tietoisuutta ympäristö- ja yhteiskunnallisista asioista erilaisin teoin ja tapahtumin.

"Radisson Blu -hotelleissa työskennellään vastuullisesti joka päivä, kuten jokaiselle hotellillemme myönnetty Green Key -ympäristömerkki sekä Rezidor Hotel Groupin Responsible Business -ohjelma meiltä edellyttävät. Syyskuussa hotelleissa tehdään kuitenkin vielä enemmän ja vastuullisuusasiat tuodaan esille normaalia voimakkaammin niin henkilökuntamme kuin asiakkaidemme keskuudessa. Viime vuoden syyskuussa Euroopan ja Lähi-idän hotelleissamme järjestettiin yli 700 vastuullisuustempausta, joiden avulla kerättiin 340 000 euroa hyväntekeväisyyteen", kertoo Suomen Radisson Blu -hotelleissa yhteiskuntavastuuasioita koordinoiva operatiivinen kehityspäällikkö Mika Riuttanen. Tänä vuonna Responsible Business kuukauden teemana on hädänalaisten lasten ja nuorten auttaminen.

 

Suomen Radisson Blu –ketju kerää syyskuussa varoja HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteelle

Tänä vuonna Suomen valtakunnalliseksi tukikohteeksi on valittu HelsinkiMission Nuorten Kriisipiste, joka tarjoaa helposti saatavaa, maksutonta ammattiapua ja tukihenkilöitä 12-29 -vuotiaille nuorille ympäri Suomea. Nuorten Kriisipiste sijaitsee Helsingissä, mutta se palvelee nuoria myös ilman paikkakuntarajoja chatin kautta.

Radisson Blu Hotellien asiakkaat voivat kuukauden aikana lahjoittaa varoja nuorten yksinäisyyttä vastaan muun muassa tekstiviestillä, ostamalla nettikaupasta nuoren "pelastusrenkaan", lisätä haluamansa summan hotelli- tai ravintolaskuunsa tai ostaa tukituotteita.

Lahjoitusvaroin Nuorten kriisipiste pystyy tarjoamaan apua yhä useammalle nuorelle ennen kuin ongelmista tulee isoja kriisejä.

- Viime vuonna vastaanotoillamme kävi lähes 500 nuorta. Tilastojemme mukaan jopa puolet näistä ei tarvinnut jatkohoitoa keskustelujaksonsa jälkeen, kertoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.

- Vaikka vastuullisuus on syyskuussa voimakkaasti esillä, niin hotelleissa työskennellään vastuullisesti vuoden jokaisena päivänä. Vastuullisuus ympäristöä, ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan näkyy päivittäisessä toiminnassa, ja henkilöstöä ohjeistetaan ja kannustetaan toimimaan vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti. Myös Radisson Blu Hotellien asiakkaat ovat mukana kestävää kehitystä tukevassa toiminnassa. Esimerkiksi kaikki hotellissa järjestettävät kokoukset ovat hiilidioksidikompensoituja. Kokousten hiilidioksidikuormaa vastaavalla summalla tuetaan ympäristöhankkeita eri puolilla maailmaa, kertoo Mika.