Makiaa mahan täydeltä

Odotettu Puistokahvila Makia avattiin Oulun ydinkeskustaan huhtikuun lopussa. Lämminhenkinen miljöö ja keskeinen sijainti ovat vetäneet ihmisiä puoleensa, ja etenkin kaupunkilaiset aikuiset ovat ottaneet paikan omakseen.

On tavallinen maanantai-iltapäivä Oulun keskustassa. Askeleet suuntaavat kohti Otto Karhin puistoa ja siellä sijaitsevaa Puistokahvila Makiaa, joka on avannut ovensa juuri ennen vappua. Ensimmäisenä katse osuu paikan sisustukseen: mielenkiintoisia yksityiskohtia ja designia aina vaatekoukuista valaistukseen asti. Myös vilskettä riittää, sillä paikka on täyttynyt asiakkaista iloisen keskustelun sorinan saattelemana.

– Kiirettä on pitänyt mutta olemme tyytyväisiä, että asiakkaat ovat löytäneet meille. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta kahvilan sijainnista ja skandinaavisesta sisustuksesta. Myös kotoisaa tunnelmaa on kehuttu, ravintolapäällikkö Anu Koskela kertoo.

Aiemmin paikalla ollut Piccolo Grilli on enää muisto, sillä puisto on saanut todellisen ilmeenkohotuksen. Entä miten kahvilan nimi on saanut alkunsa?

– Työnimenä oli pitkään Paviljonki. Sijainnin takia myös sana puisto haluttiin sisällyttää nimeen. Jotain kuitenkin tuntui puuttuvan eli kun mainostoimisto Pakkahuone ehdotti Makiaa, se kolahti heti: sana on Oulun murretta ja kertoo samalla meidän tuotteista, Koskela avaa.

Niin, kahvilan tuotevalikoima on nimensä mukaisesti makia, sillä tarjolla on lukuisia makeita herkkuja monenlaiseen makuun. Myös Makian aamiaisbuffet ja salaattilounas ovat olleet suosittuja.

– Tähän mennessä myydyin tuotteemme on vohvelit mansikoilla ja kermavaahdolla. Lienee asiakkailla kevättä rinnassa, sillä vohveleita on tilattu niinkin tiuhaan tahtiin, että vohvelirautamme meni hetkeksi epäkuntoon. Nyt se on taas ahkerassa käytössä, Koskela naurahtaa.

Omaksi suosikikseen Koskela mainitsee katkarapu-smörren. Hetkinen, mikä on smörre?

– Smörre on tanskalaistyyppinen voileipä, jossa on reilusti täytettä. Katkarapujen lisäksi meillä on muitakin täytevaihtoehtoja, kuten lihapullia ja lohta. Suosittelen lämpimästi testaamaan, sillä näitä ei ihan joka paikasta saakaan, Koskela vinkkaa.

Makiassa panostetaan lähiruokaan ja tuoreuteen. Osa tuotteista, kuten leivät ja croissantit, leivotaan paikan päällä, ja loput tuotteet tulevat kivenheiton päästä Huovisen leipomosta.

– Tuotevalikoima kehittyy pikkuhiljaa asiakkaiden palautetta ja toivomuksia kuunnellen. Alku on kuitenkin sujunut hyvin eli lämpimät kiitokset omasta puolestani koko Makian henkilökunnalle, Koskela päättää ja rientää jatkamaan työntekoa.