Gluteeniton Subille syntyi asiakkaan toiveesta

Huhtikuussa avatussa Food Labissa on käynyt kuhina. Pari kuukautta auki olleessa ravintolassa on tähän mennessä rekrytoitu VIP-kehittäjiä, kehitelty viikon specialeja sekä lanseerattu asiakkaan ideasta syntynyt gluteeniton Subille.

Helsikiläisessä Food Labissa asiakkaat voivat vaikuttaa siihen, millaisia ravintolakonsepteja S-ryhmässä tulevaisuudessa nähdään. Yksi ensimmäisistä kehittäjäasiakkaista oli bloggari Marjo Kauppila, joka oli tulossa ystävättärensä kanssa Food Labin avajaistilaisuuteen. Pari päivää ennen tilaisuutta Kauppila kertoi Food Labin henkilökunnalle, että hänellä on keliakia – eikä Food Labissa oltu vielä ajateltu erityisruokavalioita lainkaan!

Avajaisista selvittiin hakemalla kaupasta suojakaasuun pakattuja sämpylöitä, ja oman gluteenittoman sämpylän tuotekehitys alkoi jo heti tilaisuudessa. "Ihan juttelemalla lähdettiin liikkeelle. Annoin pari vinkkiä toimittajista, tärkeintä gluteenittomassa leivässäkin on se maku." Kauppila kertoo yhteistyön alkuvaiheista.

Ohjeita ja maistelua

Seuraavaksi käytiin henkilökunnan kanssa läpi säännöt, joita gluteenittomien tuotteiden käsittelyyn liittyy, ja sitten oli jo koemaistelun vuoro. Kauppilan ja henkilökunnan lisäksi gluteenittomia sämpylöitä testaamassa oli myös toinen kehittäjäasiakas. Loppu kävikin todella nopeasti. Maistelutilaisuus oli torstai-iltana, ja maanantaina leivät olivat jo myynnissä. Koko prosessi avajaisista tuotteen lanseeraukseen kesti vain kuukauden.

Myös sosiaalinen media on näyttänyt voimansa gluteenittoman Subillen yhteydessä. Kauppila kertoi kokemuksistaan blogissaan, ja sai valtavasti positiivista palautetta. "Keliaakikon pitää voida luottaa ravintolaan, koska kyseessä on keliaakikolle gramman tarkan ruokavalion noudattaminen. Food Labissa on lähdetty oikeasti asiakkaita kuuntelemaan." Kauppila kehuu ravintolan henkilökuntaa.

Sana on kiirinyt gluteenittomissa piireissä. Haastattelumme aikana tiskiltä lähtee gluteenittomia leipiä useammallekin asiakkaalle, ja henkilökunnan mukaan niitä ostavat myös asiakkaat, jotka haluavat tarkkailla ruokavaliotaan.

Ideat tiskiin

Food Labissa omia ideoitaan voi jättää monin eri tavoin, joista suosituimmaksi yllättäen on noussut perinteinen vieraskirja. "Meille tulee kehitysehdotuksia noin 10–30 viikossa, joskus jopa enemmänkin", ravintolapäällikkö Anne-Maria Mikkonen kertoo. "Laidasta laitaan, remoulade-kastikkeen reseptistä laukkukoukkuihin, tulisiin ruokiin ja kaikkeen siltä välitä", Mikkonen kertoo ideoista ja lupaa, että kaikki luetaan ja harkitaan tarkkaan.

Selvästi eniten positiivista palautetta tulee palvelusta. Sitä kehuu Kauppilakin: "Food Lab on tosi hyvä idea, ei tällaisia ole muita. Tänä päivänä asiakkaita pitää kuunnella, sillä asiakkaathan sen päättää."