Kätkäläisen vanhat päivät, Teatteri, Joensuu, Sokos Hotels, Kulttuuri, Hotellit Joensuu

Kätkäläisen vanhat päivät -teatteripaketti Joensuussa

Varaa unohtumaton teatteriloma Joensuussa. Samasta paikasta varaat kätevästi sekä teatteriliput että majoituksen Original Sokos Hotel Vaakunassa.

Pohjoiskarjalaisella haja-asutusalueella elää kaksi vanhenevaa pariskuntaa, joita yhdistää ystävyys ja molemminpuolinen kyräily. Kieppivaaran Hurskaisten vakavaraiset vanhuudenpäivät törmäävät yllättävään hankaluuteen, kun Alma huomaa puolisonsa Aimon käytöksen muuttuneen. Suulaasta maailmanmiehestä on tullut synkän oloinen tuppisuu. On kuin miehen kintereillä kulkisi masennuksen musta koira.

Niinpä Kätkävaaran Aholaisten on tartuttava toimeen. Käynnistyy tiivistyvä, trillerimäinen juoni, jossa apua ja vastauksia etsitään lopulta koko kylän voimin ja seikkailut johtavat Helsinkiin asti. Ennen kuin selviää, mikä Aimoa vaivaa, on mukaan ehditty riipiä erilaisia sukulaisia ja kylänmiehiä talousjohtajasta alkoholisoituneeseen IT-konsulttiin, on hankittu ajokortti, netti ja kuin vahingossa lopetettu tupakointi eläkeiällä.

Karmeitakin vaiheita sisältävän kertomuksen sanoma on lohdullinen: Kätkäläiseen tapaan elämästä selviää, kun luovii jokaisen hankaluuden kohdalla miten milloinkin osaa, kun antaa armon käydä oikeudesta ja auttaa sitä ylpeätäkin naapuria eikä heitä kirvestä kaivoon.

"Kätkäläisen vanhat päivät – tarina mustasta koirasta" perustuu Simo Hämäläisen romaaniin "Kätkäläinen ja musta koira". Tätä Kätkäläis-tarinaa ei ole aiemmin esitetty ammattiteatterissa. Joensuun kaupunginteatterin dramatisoinnissa kohtaavat pohjoiskarjalaisia sielunmaisemia luotaava, klassikoksi muodostunut perinne sekä nuoren polven ohjaaja-käsikirjoittajan näkemys.

Arkinen ja monia koskettava tarina vanhenevasta Suomesta kerrotaan Simo Hämäläisen perintöä kunnioittaen – kiverän humoristisesti. Tulkinnassa yhdistyvät raikkaasti realismi sekä huikeat näyttämölliset maisemat.

joensuunteatteri.fi

Voimassa esityspäivinä 12.9.2020 - 23.1.2021 pe-la ja la-su

Original Sokos Hotel Vaakuna, Joensuu

Alk. 87,50 €/hlö/vrk/2 hh:ssa

Hintaan sisältyy:

  • Teatterilippu ja käsiohjelma
  • Majoitus
  • Aamiainen
  • Asiakassauna


Tiedustelut ja varaukset:
Joensuun Sokos Hotellien Myyntipalvelu, puh. 020 1234 660, ma-pe klo 8-16
tai suoraan hotellista: Original Sokos Hotel Vaakuna Joensuu, puh. 010 7823 100.

Puhelun hinta 020-alkuiseen numeroon: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min, 010-alkuiseen numeroon: 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min.

Varaukset ja peruutukset hyvissä ajoin, viimeistään esitysviikon keskiviikkona.

Hinta on vapaa-ajan alkaen-hinta S-ryhmän omistajille. Hinta vaihtelee päivän ja hotellin mukaan. Paketteja rajoitettu määrä.

Alk. 87,50 EUR/hlö/vrk/2 hh:ssa Asiakasomistajalogo