Anna arjen maistua hyvältä.
 
Pizza & Buffa on konstailematon ja leppoisa tapa nauttia hyvästä ruoasta, vaikka koko perheen voimin.
Tarjoamme tuoreen pizzan ohella lounaalla terveellistä kotiruokaa, aina monipuolisesti myös salaatteja ja jälkiruokia. Piristeenä ovat iltaisin teemalliset fiestat, jolloin tarjontaan tulee uusia maukkaita yllätyksiä. Tule syömään reilusti ja kotoisasti, me laitamme ruoan tänään. Ja koko buffa tietysti samaan hintaan.
Viikonloppuisin on saatavana myös mahtava jälkiruokasirkus.
 
presso.linnanmaaoulu@sok.fi
 

Asiakastyytyväisyys

4,2

Ruoka (4,1)
Palvelu (4,3)
Tunnelma (4,1)
Lapset (3,9)

Asiakkaamme suosittelevat

Päivitetty 11.12.2018 Pyrimme kehittymään jatkuvasti. Siksi kysymme asiakkailtamme miten onnistuimme. Tutkimuksen tuottaa meille Taloustutkimus. Tutkimus perustuu viimeisen 3 kuukauden aikana kerättyyn asiakaspalautteeseen. Alla satunnainen otos kommenteista.
“Pizza valikoiman hyvyys, siisteys, tilat”
“Kotiruoka-valikoima, pihvilistan puute”
“Siisti. Leikkipaikka, josta lapset tykkäsivät. Hyvät pitsat ja pystyi vaikuttamaan pitsoihin. Hyvä kahvi, kahvikermaa ja mahdollisuus ottaa kahvi mukaan.”
“Salaattipöytä oli tasoltaan heikko.”
“Monipuolinen tarjonta, aivan hyvä maku.”
“Hiukan hälyinen ympäristö”
“Laatu, monipuolisuus, hinta, sijainti, paikoitusalue.”
“Henkilökunta ja yleinen ilme oli mukava”
“Kiva paikka, ja vaikka paikka täynnä, ruoka ei loppunut kesken. HYVÄ!”
“Lastenannosten hinta 6v on aivan liian kallis,!!! Näin vasta kuitista, kun aloin ihmetellä hintaa käydessäni 3v ja 6v lasteni kanssa syömässä. Kun ottaa jäätelön niin liki kymppi lapsesta joka syö ehkä euron arvoisesti, harventaa kyllä halukkuutta käydä syömässä lasten kanssa. Se pienempien lasten hinta 2,90 tuon ikäisestä on kyllä jo hyvinkin kulut kattava...”
“Kokonaisuus. Erittäin hyvä ja maukas ruoka, saa nopeasti mukaan, henkilökunta ystävällistä ja huumorintajuista, hinnat ovat kohtuulliset, yleisilme siisti. Täältä saa lasten mielestä koko Suomen parasta pizzaa! Ja niin se onkin. En mistään muualta ole saanut yhtä hyvää kanapizzaa!”
“Hyvä lounaspaikka, Rento tunnelma, mukava sisustus, monipuoliset ateriat, ystävällinen palvelu, paikan hyvä sijainti”
“Koska siellä on lounasaikaan paljon asiakkaita muodostuu jonoja jotka hidastavat palvelua.”
“Pirtiä kassan täti :)”
“Ystävällinen henkilökunta, viihtyisät tilat. Ja ruokakin on ihan hyvää ja monipuolista.”
“Salaattipöytä ok”
“Pizzat ei kovin hyviä (pohja taikinamainen, rapsakkuus puuttuu). Lämminruokavaihtoehdot jäävät itsellä usein hyödyntämättä liian arkisina lounaan hintaan nähden.”
“- valaistus”
“siisti, hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu”
“Hyvät ruuat, reipas palvelu, hyvät parkkipaikat”
“Pizzapyörittäjä kysyi miytä pizzaa me haluaisimme buffalla syödä. Tuli henkilökohtainenpalvelu hyvin esille, kiitos!”
“Ensimmäistä kertaa käymässä, niin ei tiennyt mistä aloittaa.”
“Siisti , asiansa tunteva henkilökunta , HYVÄ ruoka yms...”
“Siisteys ja hyvä maku.”
“Yleisilme mukava. Ruoka hyvää ja esillepano on houkutteleva.”
“Pizzat oli yllättävän hyviä,johtuiko sitten isänpäiväbuffetista vai onko normaalistikin? Aiemmin olen syönyt vuosia sitten limingantullin pizzabuffassa ja linnanmaan buffan pizzat oli kyllä valovuosia edellä limingantullia. Tosin tuo limingantullin vierailu on tosiaan ainakin 5v vanha tapaus. Kivaa oli myös että kokoajan pizzan tekijät kysyivät että haluaako jotain tiettyä pizzaa.”
“Negatiivinen kokemus oli maksutapahtuma siinä mielessä että etukupongin löytäminen s-mobiilisovelluksesta on aika tuskaa ellei ole sijaintia päällä. Muutenkin s-mobiili sovellus on aika sekava mielestäni. Myyjä kassalla oli kyllä ystävällinen ja antoi lopulta edun vaikka kuponkia ei löytynytkään mutta itseä harmitti jonon kertyminen taakse vain sen takia että ei löytynyt kuponkia jostain appista. Loppujenlopuksi käytävät ravintolassa kävivät ahtaaksi ainakin kun oli paljon väkeä. Lisäksi ehdottomasti lasten leikkipaikkaa pitäisi saada monipuolisemmaksi. Toki hyvä että tällainen on mutta yllätyin sen pienuudesta ja että siellä oli vain yksi leikkikeittiö ja pöytä. Toki lapset tästäkin leiki n saavat aikaiseksi,ei silti. Buffetruuan hinta oli ihan ok,ehkä olisin odottanut että 15.9 euroon olisi jo kuulunut jäätelöbuffet mutta joo...ihan ok hinta.”
“Pizzan tekijä tervehti ja kysyin samantien olisiko tehty jotakin toivepizzaa, todella hyvä!”
“Kassahenkilön taito oli vähän hakusessa mistä jäi epämääräinen fiilis, salaattipöydässä oli joitakin puutteita”
“Pizzat on hyviä ja muutenkin aika perus buffet ruokaa”
“Lapsille ei ole tarpeeksi vaihtoehtoja esim ranskalaisia ja huokuttelevia kasviksia”
“Todella ihana asiakaspalvelu ja hyvät ruuat!”
“Itse ravintolan pizza ei ole mikään lempparini, muut ruuat uskomattoman hyviä!”
“Todella hyvät pitsat, ihan eri luokkaa kuin muissa buffatyyliin toimivissa. Täytteitä reippaasti ja todella hyvä tomaattikastike. Salaattipöytä ollut ihan ok.”
“Toisinaan todella sotkuista!! Pöydät pyyhkimättä, lattialla ruokaa.. Lounasaikaan pitsavalikoima ollut aika suppea, mutta maku korvannut tämän :)”
“Henkilökunta on hyvin ystävällistä ja asiakkaan huomioon ottavaa kiireistään huolimatta. Tähän asiaan myös muut asiakkaat ovat kiinnittäneet huomiota.”
“Jos jotakin on pakko kehityskohteeksi antaa, ehkä jotain viihtyvyyteen voisi panostaa. Asiakkaat kyllä piipahtavat vain ruokailemassa eivätkä viipyile tilassa, mutta ...”
“Mukava asioida sekä saa itsensä kylläiseksi.”
“Pizzan suhteen kuunneltiin toiveita kun mukana oli kasvissyöjä ja hän halusi kasvispizzaa se tehtiin”
“Sijainti, sisustus”
“Ruokalista, pizzat vois olla laadukkaampia ja enemmän täytevaihtoehtoja”
“Meluisa.”
“Pizzat oli erittäin hyviä. Ja pitsojen täytteen täys 10! Buffassa monesti on aina saman tyyppiset täytteet, varsinkin kasvispitsoissa mutta täytyy sanoa että linnanmaalla oli kasvispitsat tehty oikeasto asiakasta ja makua miettien.”
“siisteys, terveellinen vaihtoehto pizzan lisäksi tarjolla. Mahdollisuus vaikuttaa pizzavaihtoehtoihin.”
“Salaattipöytä voisi olla monipuolisempi. Lounasaikaan lihakastikkeista on monesti lihat loppu.”
“Salaattipöytä oli nyt tosi hyvä ja monipuolinen. Ennen se oli paljon köyhempi. Toivottavasti se ei ollut yksittäinen 'tähdenlento' vaan pysyvä muutos! Pääruokavalikoimasta en osaa sanoa, oliko mitään muutosta entiseen, mutta pizzojen lisäksi myös pääruokavalikoima näytti monipuoliselta.”
“Ihana kassaihminen, joka juttelee asiakkaille niitä näitä! Ihan super! :) Ihana ihminen pizzatiskillä, jolta 'kehtasi' pyytää omaa pizzaa. Tässä kokemukseni mukaan on ollut paljon vaihtelua, miten asia menee: joskus myyjä on ollut ihan myrtsinä ja tuntui että oma pyyntö oli hänelle lähinnä häirintää, toisen kerran taas myyjä itse tarjoaa että voi tehdä oman mielen mukaista ja näin teki minulle asiakkaalle todella helpoksi pizzatoiveen esittämisen.”
“Jos pizzatiskillä myyjä on hapan ja nyreissään kun pyytää tekemään oman maun mukaista pizzaa.”
“Siisti, raikas, nykyaikainen. Hyvä paikka kaikkineensa! Hyvä ruoka! Salaatit hyvät josta plussaa! Plussaa myös gluteenittomista ruoista!”
“Nopea ja ystävällinen palvelu. Toivomukset huomioidaan.”
“Edullinen, siisti ja hyvä ruoka:)”
“Pitsatoiveet nopeasti”
“Salaatteihin vaihtelevuutta”
“Viihtyisä. Valittavana oli pizzan lisäksi myös oikea ruoka”
“Joutuu odottelemaan pizzan valmistumista kun otti buffetin”
“Hyvä salaattipöytä ja pizzat”
“Buffetissa oli monipuolisesti kotiruuasta pitsoihin sekä meksikolaistyyliseen ruokaan. Salaattipöytä oli myös monipuolinen. Pitsoissa oli sopivasti vaihtelua ja valinnanvaraa koko päivällisempi ajan.”
“Jäin kaipaamaan tuotteiden tuoteselosteita tai edes tuotekuvauksia. Esim. Allergeenien sai tietoon vain henkilökunnalta kysymällä. Ravintolan ollessa melkein täynnä, oli henkilökuntaa vaikea tavoittaa.”
“Viihtisä, mukava henkilökunta,Siisti,nopea hyvä valikoima ja jos haluaa syödä terveellisesti voi jättää pitsat pois tai vähemmälle hyvä salaattipöytä.”
“Pizzat on herkullisia ja laadukkaan oloisia.”
“salaattipöytä ja leivät on valikoimilta riittävät”
“pitsojen laatu vaihtelee liikaa tekijästä riippuen! viimeksi oli niin paljon juustoa joka pitsassa että se peitti kaikki täytteet ja syödessä juuttui kurkkuun. Lisäksi tämän tekijän pitsat olivat vetisiä. Juuston määrästä käytiin sanomassa mutta ei meidän lounasaikana havaittu muutosta. Myöskään monesti ei toivepitsaa sitten tehdäkään tarjolle. Ja kotiruokapuoli on ihan surkeaa, silloin kun olen sattunut käymään niin vetistä ja mautonta eikä ruokia ole missään näkysällä nimetty että mitä mikäkin on kun ei niitä ulkonäöstä tunnista.”
“Erittäin ihana henkilökunta varsinki se vanhempi nainen kassalla. Oli oikein puhelias ja kertoi tarjouksesta joka oli S mobiilissa. Lisää tämmösiä henkilöitä töihin.”
“Turhaan pöydissä notkuvat asiakkaat.”
“Miellyttävä ympäristö ja siisteys”
“Palvelu on mukavaa ja ruoka on yleisesti ottaen herkullista.”
“Astioiden palautus on heikohko ja juomien täydennys, etenkin kivennäisvesihanan, ontuu.”
“Kiva ympäristö ja hyvä ruoka sekä ystävällisiä myyjiä”
“Ihanat pizzat, saa myös toivomillaan täytteillä.Runsas ja monipuolinen salaattivalikoima, jälkkäripuffetissa se salmiakkikastike on ihan huippu =9”
“Lounaskortilla maksaminen työlästä kun lounaan hinta 10,90€ ja verottajan määrittämä maksimi lounaskortille 10.40€”
“Monipuolinen ja tuore”
“Lapselta kysyttiin minkälaista pitsaa hän haluaa, ja myös sai toiveiden mukaista pitsaa”
“Ei ruuhkaa.”
“Siisti ilme, avarat ja valoisat tilat, ruoka oli hyvää, mutta olisin toivonut myös hieman erilaisia pitsavaihtoehtoja. Salaattipöydässä oli useammassa kupissa tarjolla samaa tuotetta, voisi siis olla vielä hieman monipuolisempi.”
“Kassalla myyjä ei ollut etityisen palvelualtis, eikä esimerkiksi kertonut että on mahdollista toivoa pitsaa tarjolle. Tästä kuulin vasta myöhemmin kaveriltani seuraavalla vierailukeralla. Myyjä ei itsekään tiennyt mitä buffassa on tarjolla ja mitä hinta sisältää ja neuvoi vain katsomaan lapusta.”
“Hyvä buffetti paikka”
“'Kotiruoasta' on aina jokin ruokalajeista loppu kun tulen syömään ja ehkä kotiruokia voisi olla joku laji enemmän. Ihan perinteisiä kotiruokia. Iäkkäämmätkin asiakkaatkin voisivat innostua enemmän asioida pizza buffoissa. Luulen että heillä on sellainen kuva paikasta että siellä saa vain pizzaa vaikka sieltä saa paljon muutakin.”
“Monipuolista syötävää ja todella hyvä salaattipöytä.”
“Hyvä ruoka, paljon vaihtoehtoja, loistava palvelu, hyvä hinta.”
“Ruoan terveellisyys saattaa vähentää suositteluja. Mutta hyvää se oli!”
“Hyvä ruoka ja jälkiruokavalikoima”
“Monipuolinen salaatti ja hyvä ruoka”
“Hyvä palvelu ja laadukas ruoka. Pitsoja tehtiin asiakkaan toiveen mukaan.”
“Kiitos siistitystä ja uudistetusta yleisilmeestä. Mukavaa on myös se, että henkilökunnassa on eri-ikäisiä eli ei pelkästään nuoria.”
“maittava ruoka, hyvä asiakaspalvelu”
“Nopea palvelu, siisti paikka ja monipuolinen menu”
“Mm. leikkipaikka lapsille (joskin sitä voisi vielä kehittää). Hyvä arkiruoka.”
“Hyvä salaattipöytä ja lämpimät ruoat, saa itse toivoa pitsoihin täytteet.”
“Kiireistä, joskus sotkuista ja kermaperunat ovat mauttomia ja kovia.”
“Nopea asiointi”
“Hyvää perus ruokaa. pizzat ovat nyt olleet vähän huonompia kun aikasemmin”
“no pizzat ovat heikentyneet. 3 edellis kertaa olivat pettymyksiä pizzojen suhteen. liian kuivia ja kerran meni maha sekasin”
“Ystävällinen ja hymyilevä henkilökunta :)”
“Erittäin ystävällinen ja nopea palvelu!”
“Ystävällinen tarja niminen työntekijä jolla huumori luistaa ja on asenne kohillaan!!”
“Ruokalistat voisi muuttua enemmän”
“Henkilökunta lämmintä!”
“Hyvät pizzaa ja monipuolinen salaattipöytä.”
“Pöydät olivat epäsiistit.”
“herkullista ruokaa”
“Maistuvaa ruokaa ja iloisia ihmisiä töissä, jatkakaa samaan malliin :)”
“Pitzan päällisen voi toivoa. Ruokakauppa samassa, helppo käydä. Iltalehdet voi lukea. Salaatit ja valikoima tärkeitä ja rasvaton maito (usein kyllä pussi tyhjänä ja epäsiistit annostelussa painettavat raudat).”
“Toivoisin, voisi tilata itselle mieluisen pitzan ja syödä paikanpäällä juoman ja salaatin kera. Loput pitzat mukaan kotia.”