Rosso on tuttu italialainen klassikko, jonka rennosta tunnelmasta suomalaiset ovat nauttineet jo viidellä vuosikymmenellä. Meillä nautit rakastetuimmista klassikkoannoksista, upeista uutuuksista ja ennen kaikkea maankuuluista pizzoista. Rosso on iloinen ruokapaikka, johon olet tervetullut porukalla kuin porukalla!
 
Perheen pienimmille on oma monipuolinen ruokalista, ja lapset ovat erityishuomioinnin kohteena ravintolakäynnillä. Rossosta löytyy myös lasten leikkipaikka, syöttötuoleja ja hoitopöytä.

Asiakastyytyväisyys

4,1

Ruoka (4,0)
Palvelu (4,2)
Tunnelma (4,0)
Lapset (4,1)

Asiakkaamme suosittelevat

Päivitetty 04.08.2020 Pyrimme kehittymään jatkuvasti. Siksi kysymme asiakkailtamme miten onnistuimme. Tutkimuksen tuottaa meille Taloustutkimus. Tutkimus perustuu viimeisen 3 kuukauden aikana kerättyyn asiakaspalautteeseen. Alla satunnainen otos kommenteista.
“Söin lounaslistalta lohta.yllättävän kauan kesti tilauksesta siihen kun annos saapui pöytään. Ruoka oli kyllä erittäin hyvää.”
“Rosso on aina varma valinta paikkakunnasta riippumatta. Nytkin olimme 2 päivän lomareissulla hotelli Lappeessa ja molempina päivinä saimme erittäin hyvän aterian Rossosta.”
“Perus Rosso. Toimii lounas tarkoituksessa. Kauppakeskus häly hieman tekee paikasta rauhattoman.”
“Kohtelias henkilökunta ja siisti ravintola.”
“Tilaamani pizza oli mautonta.”
“Palvelu oli miellyttävää ja ruoka erinomaista!”
“Todella hyvä asiakaspalvelu ja edullisesti söimme alku-, pää- ja jälkiruuat jotka kaikki olivat maukkaita.”
“Ruoka hyvää,palvelu myös”
“Vierailu oli kokonaisuudessaan erittäin miellyttävä! Kahden ravintolan yhteistyötä oli ilo seurata: Pääsi ulos syömään toisen terassille, kun toisella ei ole omaa.”
“Helppo asiointi, ystävällinen henkilökunta, takuuvarmat ruokavaihtoehdot”
“Mukava paikka käydä rennolla illallisella.”
“Ruoka oli hyvää, annos ehkä hieman pieni. Kahvi oli pahaa”
“Tarjoilijat mukavan rentoja, osasivat /tunsivat tuotteet ja ruokalistan, mitä myyvät. Ainoa miinuspuoli väärä toinen annos, kun tuotteet tuotiin pöytään. Tarjoilija myönsi virheen, että oli vahingossa näppäillyt väärin, ja se on ok. Inhimillistä, virheitä sattuu. Mutta toinen annos nähtävästi odotti lämpölampun alla uusiksi tehtävää toista annosta, koska oli pinnalta 'kuivahko' tullessaan uudestaan pöytään. Yksi tarjoilijoista oli kahden muun meidän pöydässä käyneen lisäksi nyrpeän oloinen. Jäi fiilis, että hän olisi halunnut keskittyä johonkin muuhun tehtävään. Kaksi muuta tarjoilijaa toivat mukavasti oman persoonansa esiin. Iloisuutensa. Rentoutensa ja silti palvelu oli ansio alista ja ammattitaitoista.”
“Palvelu,ruoka, juoma oli hyvää SITTEN kun sitä sai. Kiireinen päivä ja liian vähän henkilökuntaa, johtunee siitä.”
“RUOKA JA PALVELU OLI ERITTÄIN HYVÄÄ SIJAINTI ON ERINOMAISESSA PAIKASSA”
“Hyvä ruoka ja palvelu”
“Sopii erityisesti Hotelli Lappeessa yöpyville tai kauppakeskuksessa asioiville ja muillekin helposta ja mutkattomasta ruokailusta nauttiville.”
“Viihtyvyyttä käynnille lisäsi erittäin ystävällinen ja rento tarjolijatar. Vahinko, etten muista hänen nimeään. Meitä huomioi myös muut ravintolan tarjoilijat. Asiakasomistajaetuviinit ovat iso plussa.”
“Hyvä, ystävällinen palvelu”
“Kaikki toimi erinomaisesti.”
“Ruoka oli erinomaista ja palvelu moitteetonta.”
“Koska ravintola on kauppakeskuksessa, ei ravintola ole kovin rauhallinen. Voimakas tavaratalomusiikki oli häiritsevää. En pitänyt tarjoilijan vähän ” tyrkyttävästä ” tyylistä, vaikka hän mukava olikin.”
“Viihtyisä ja siisti perus-Rosso.”
“Aiemmat vadtaukset”
“Hyvä ruoka ja henkilökunta. Miellyttävä ympäristö.”
“Viihtyisä ravintola, hyvää ruokaa ja tarjoilijat olivat ystävällisiä, ja kertoivat kysyttäessä vinkkejä missä kannattaa kaupungissa käydä.”
“Kyllä”
“Hyvä ruoka, mahtava pizza, ihan paras !! Nopea ja ystävällinen palvelu, ruokailu mahdollista ulkona Vennin terassilla kauniilla ilmalla, upeaa.”
“Pizzat ovat parantuneet, hyvän makuisia.”
“Hyvä ruoka ja hyvä palvelu sekä hyvä sijainti.”
“Palvelu oli hyvää ja paikka viihtyisä sekä sijainti hyvä.”
“Kaikin puolin positiivinen kokemus.”
“Paikasta jäi oikein hyvä mielikuva, kyllä voisin tulla uudestaankin tuttujen kanssa.”
“On suuri ero Helsingin ja Lappeenrannan välillä.! Ihmiset ovat niin mahdottoman ystävällisiä ja sosiaalisia tuolla Itärajan tuntumassa.”
“Hyvä ruoka ja hyvä ö asiakaspalvelija, taisi olla Jasmin.”
“Viime kerralla tarjoilija tuli melko pian palvelemaan. Joskus on käynyt niin, että olen odotellut pitkän aikaa tarjoilijaa ja sitten lähtenyt muualle ruokailemaan.”
“Ruokaa joutui odottamaan kauan, yksi seurueestamme jäi kokin virheen takia ilman ruokaa kun muut saivat ruoan ja molemmat seurueen aikuiset saivat tarjoilijan virheen takia väärät annokset. Virheitä korjattiin huonosti ja ruoasta veloitettiin silti täysi hinta.”
“Erinomaiset pizzat saimme puolisoni kanssa. Okrn jo suositellut ystävällekin.”
“Jotenkin vanhanaikainen, vähän pimeä, suttuinen paikka, musiikki liian kovalla, ruoka hyvää, henkilökunta ammattitaitoista”
“Laatu parantunut ravintolassa huomattavasti. Ruoka on maukkaampaa kuin aiemmin.”
“Kohtuuhintaista ruokaa ja hyvä palvelu”
“Ystävällinen nopea palvelu ja maistuva ruoka. Salaattipöydän parsan marinaadi oli niiiiiiin hyvä!”
“okk”
“Tarjoilijatyttö oli mukava”
“Ystävällistä palvelua, hyvä ruoka, salaattibaari ehkä olisi voinut olla houkuttelevamman näköinen. Hyvä lokaatio, rauhallinen, rentouttava ateriointi.”
“Ruokia joutui odottamaan jonkin aikaa, mutta muuten kokemus oli hyvä.”
“Aivan ihana tarjoilijatyttö palveli meitä”
“Ruoka oli hyvää. Muutoksen tekeminen annokseen onnistui hyvin. Ruokaa joutui odottamaan melko pitkään”
“Tarjoilija miellyttävä ja ystävällinen erittäin ammattitaitoinen. Ruokailu sujui mukavasti ja ravintolan ilmapiiri oli hyvä.”
“Henkilökunta oli ystävällistä, palvelualtista ja reipasta. Tarjoilija huomioi minut heti astuessani ravintolaan ja oli erittäin mukava ja miellyttävä.”
“Aikuiseen makuun”
“Palvelu oli ystävällistä, mutta ruoan saapuminen kesti todella kauan! La iltapäivä eikä ravintola ollut edes puolillaan ja silti kesti. Tilattiin 2 pizzaa ja 2 lastenannosta ja näissä meni noin 45min. Ei olisi 11 ja 13 vuotiaatkaan enää jaksaneet odottaa ruokia eikä myös itsekään. Samoin jälkiruokien tulossa kesti. Tarjoilijoita kyllä tuntui olevan monta töissä. Sama tilanne oli aiemmallakin kerralla, mutta silloin oli hyvin täyttä ja ajateltiin hitauden johtuvan siitä. Mutta näköjään kestää ruoan saapuminen luvattoman kauan vaikka olisi hiljaistakin.”
“Perussiisti ja ystävällinen paikka”
“En ole paikkakunnalta vaan vain käymässä”
“Kaikki oli erittäin hyvää. Palvelu ystävällistä. Ruoka oli onnistunut erittäin hyvin. Ei mitään turhia sekasotkuja eikä annoksen päälle kastikkeita. Nätisti laitettu. Eikä liian mausteista huonovatsaiselle. Oli yllätys koska muualla rossossa ei ole ollut näin hyvää.”
“Ihan ok paikka”
“Hyvä lounas, mutta hidas palvelu.”
“Erittäin hyvä ruoka”
“Kaikki toimi hyvin,erittäin ystävällinen tarjoilija”
“Kokonaisuus toimi hyvin”
“Erityisruokavalioni huomioitiin hyvin! Ja toiveeni otettiin huomioon.”
“Ateriavalikoima hyvä tosin olisi kiva jos tulisi uusia vaihtoehtoja”
“Ruoka oli hyvää ja palvelu nopeaa”
“Salaattipöytä voisi olla monipuolisempi.”
“Vennin terassin käyttö kesäaikaan aivan loistava eikä ainoana siellä ruokailleina asiakkaina jäänyt unohdetuksi. Varsinaisen ravintolan käyttö ei yhtä houkuttelevaa koska pidän ravintoloista jotka ns. hyvin sulkeutuneita muusta ympäristöstä toisin kuin tässä tapauksessa ravintola on avoin kauppakeskuksen käytävään.”
“Mukava henkilökunta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja jälkkäri ihanaa”
“Kohtuuhintaista ruokaa tarjolla riittävän moneen makuun. Hyvä sijainti.”
“Todella mukava henkilökunta.”
“Henkilökunta ystävällistä , ruoka (pippuripihvi medium plus) hyvää , salaattipöydän sinappinen salaattikastike oli hyvää”
“Olin ensi kertaa kyseisessä ravintolassa. Asuimme Sokos Hotel Lappeessa, joka on samassa korttelissa. Ruoka oli hyvää, tosin olimme katsoneet listan jo neitistä ennen paikalle tuloa.”
“Erittäin ihanaa asiakaspalvelua kiitos siitä! Tullessa oli tervetullut olo ja muutenkin kaikki tarjoilijat + henkilökunta olivat aidosti iloisen oloisia kokoajan :)”
“Todella hyvä ruoka ja palvelu”
“Palvelu oli miellyttävää ja asiantuntevaa sekä ruoka oli erinomaista”