Rosso on tuttu italialainen klassikko, jonka rennosta tunnelmasta suomalaiset ovat nauttineet jo viidellä vuosikymmenellä. Meillä nautit rakastetuimmista klassikkoannoksista, upeista uutuuksista ja ennen kaikkea maankuuluista pizzoista. Rosso on iloinen ruokapaikka, johon olet tervetullut porukalla kuin porukalla!

Lounaamme on tarjolla arkisin ma-pe klo 11-14. Lounas sisältää alkuruuan runsaasta raastepöydästä, jääveden ja kahvin/teen sekä pikkumakean.

Ravintolamme sijaitsee idyllisen Jyväskylän Kirkkopuiston laidalla, tervetuloa nauttimaan! 

Asiakastyytyväisyys

4,1

Ruoka (4,1)
Palvelu (4,2)
Tunnelma (4,0)
Lapset (4,1)

Asiakkaamme suosittelevat

Päivitetty 10.12.2019 Pyrimme kehittymään jatkuvasti. Siksi kysymme asiakkailtamme miten onnistuimme. Tutkimuksen tuottaa meille Taloustutkimus. Tutkimus perustuu viimeisen 3 kuukauden aikana kerättyyn asiakaspalautteeseen. Alla satunnainen otos kommenteista.
“Tunnelma”
“Tunnelmallisempi kuin Jyväskeskuksen Rosso. Mukavan rauhallinen tunnelma. Ystävällinen henkilökunta, hyvä ruoka. Rosson pitsa toimii aina.”
“Wc-tilat ovat hieman aikansa eläneet. Siistit, mutta tuovat mieleen 90-luvun.”
“Ihan viihtyisä ja rauhallinen”
“Tarjoilijalla ei ehkä ollut paras työpäivä☹️”
“Tunnelma, sijainti, palvelu”
“kaikki hyvin”
“Hyvä palvelu ja ruoka. Mukava tunnelma.”
“Vähän karu kalustus ja muukin sisustus.”
“Ystävällinen palvelu”
“Keittiön epäsiisteys näkyi asiakkaille”
“Henkilökunta erittäin ystävällistä,palvelevaa,neuvovaa,asiantuntevaa. Viihtyisyyttä lisäävää. Ruoka suussasulavan hyvää”
“Lapsiystävällinen ja sopuhintainen!”
“Palvelu oli sujuvaa ja kaikki toimi”
“salaatti oli freesiä ja kastike raikasta”
“loossit ovat hulahtaneet huonot istua ja tunnelma valaistuksella olisi tilausta”
“Iloinen palvelu ja kaikki sujui hienosti”
“Ravintola oli hieman ahdas lauantaina ”ruuhkaaikaan” ja vain yksi naisten asiakas wc.”
“Hyvä ruoka, ystävällinen palvelu”
“Sijainti”
“Yleisilme ja tunnelma oli lämmin ja kodikas.”
“hyvä ruoka”
“Pöytä sijaitsi suoraan ulko -oven vastapäätä.AINA KUN JOKU POISTUI TAI TULI SISÄÄN RAVINTOLAAN TULI KYLMÄÄ ILMAA. TÄMÄ OLI AINAKIN NAISVÄELLE HYVIN EPÄMUKAVAA.TUULI KAAPISSA ON LÄMPÖPUHALLIN KATOSSA.TEHO EI RIITÄ KOSKA ULKOOVI ON MELKEIN AINA AUKI. TÄMÄ ON HYVIN KIUSALLINEN TILANNE.”
“Asiakkaan nopea huomioiminen Sijainti, helppo tulla Sopivan pieni”
“- Musiikki oli suuri plussa - Maukas ruoka - Ystävällinen henkilöstö”
“- Minulla oli alussa harjoittelija. Hän ei tienyt mitään menusta ja juomista. Mahdollisesti häntä jännittii tai sitten oli liian vähän perehdytetty ravintolan tarjoiluun.... Mielestäni hän olisi voinut jatkaa kanssani loppuun asti. On tärkeä, että harjoittelija voi aloittaa ja suorittaa loppuun aloitettu tarjoilu. Jos hän tekee virheitä tai on epävarmaa, ei ole mitään hätää. Ei olisi minua haittanut =D - alkujuoman kanssa olisi kiva olla naposteltavaa - erityiesti à la carte tilauksen yhteydessä: esim. pähkinöitä tai muuta vastaava. Tilaasin alkuruoka+pääruoka ja jälkiruoka. Minut ohjattiin ottamaan salaatti-pöydältä alkuruokaa... ei kiinnostanut. Odotin viinilasini kanssa alkuruokaa... EN ole pettynyt lounastani. Ainut asia mikä minua harmitti oli, ettei lautanen ollut kuumaa. Ruoka jäähtyi nopeasti.”
“Paikka on viihtyisä ja tunnelma erittäin hyvä. Ravintolassa viihtyy ja on mukava nautiskella ruuasta ja seurata ihmisiä kadulla ja puistossa.”
“Hyvät tuotteet, vuodenaika huomiotu ruokalistassa. Söimme esim. 4.11.19 syyskauden menun, jonka jokainen annos maistui jokaiselle syöjälle (5 ihmistä) erinomaisesti.”
“Herkullinen ruoka ja tunnelma.”
“Tarjoilijaa sai odotella jonkin aikaa, mutta kun hän saapui, oli hyvin ystävällinen ja palveli hyvin.”
“Tilaamamme ruoka (pizza / roomalainen illallinen ) oli pettymys. Hinta.´-laatusuhde ei kohtaa. Tosin tämä mielipide koskee vain tätä ruokaa, ei välttämättä koko muuta valikoimaa.”
“Hyvä tunnelma”
“Osaava henkilökunta, sai mitä halusi vaikkei listalta löytynytkään.”
“Hyvä ruoka, palvelu, tunnelma”
“Viihtyisä sijainti ja ystävällinen palvelu”
“Liian vähän henkilökuntaa. Pizza oli jäähtynyt ja laskun saaminen kesti, sen toi lopulta joku keittiöhenkilökuntaan kuuluva. Täytteitä pizzassa oli myös niukasti.”
“Säilytetty oma ilme perinteitä kunnioittaen”
“WC:n tuoksu on jotenkin erikoinen. Olut voisi olla halvempaakin. Ja viini.”
“Henkilökunta.”
“Hyvä tunnelma, ihanan pieni ja kodikas, maittavat ruuat”
“Sijainti, yleisilme ja sisustus. Yleensä olen tyytyväisempi kuin tällä kertaa. Olen pitänyt listasta ja lounaasta.”
“Olin paikalla klo 14 aikoihin. Lounasannos (lihapullat jne.) oli hieman pieni, eikä mitenkään houkuttelevan näköinen. Palvelu oli vähän rutiininomaista, 'väsynyttä'.”
“Pizza ehti jäähtyä ennen kuin se tuli pöytään. En maininnut asiasta”
“Mukava tunnelma ja henkilökunta!”
“Tunnelmallinen, sopivan pieni.”
“Lämmin tunnelma. Ystävällinen henkilökunta kiireen keskelläkin.”
“Liian vähän henkilökuntaa. Liian vähän kasvisruokia.”
“Palvelu hyvää ja suht nopeaa”
“Ruoka on melko mitäänsanomatonta perusruokaa”
“Tunnelma”
“Rauhallinen miljöö”
“Erittäin hyvä palvelu ja viihtyisä.”
“Ruoka tasapaksu mutta kuuluu ketjuun.”
“Perushyvää ruokaa, luotettavaa palvelun yms osalta!”
“Pikkasen vielä voisi säätää salaatin + leivän ja puuttuvan levitteen osalta !”
“Vähän hidas palvelu.”
“- hyvä sijainti - ystävällinen henkilökunta - ruoka tulee suht nopeasti”
“en keksi tähän hätään”
“Ystävällinen henkilökunta, rento tunnelma”
“Hieman kulahtaneet vessat Ruokalistan vaihtelevaisuus”
“Ystävällinen henkilökunta! Mainio salaatti pöytä ja erittäin ok safkat!!!”
“Koko raflaa pyöritti yksi keittiössä ja yksi salissa. Kun annokset tuli niin sali ei kerinnyt kerätä alkupala astioita pois pöydästä ja oli kovasti kiireinen, mutta pystyi klaaraamaan hyvin!”
“Henkilökunnan kiireetön asenne ja ystävällisyys”
“Ei ole”
“Perinteinen paikka Henkilökunta Rauhallinen”
“Hieman syrjäinen sijainti”
“Hyvä palvelu”
“Lähiravintola, ei liian suuri, luotettava laatu.”
“Ystävällinen henkilökunta”
“Ruuhka-aikana liian vähän henkilökuntaa. Odotimme pöytään pääsyä jonkin aikaa. Salaattipöytä täyttämättä ja vähän vaihtoehtoja(minulla foodmap-ruokavalio).”
“ammattitaitoinen henkilökunta , rauhallinen ja mukavaa musiikkia sopiva kovalla mutta ei häiritsevästi.”
“Hyvä ruoka ja tunnelma”
“Pöytäliinat tms. olisi hyvät”
“Kiva pieni idyllinen ravintola jossa sai rauhaisasti ruokailla. Kiva tunnelma.”
“Hyvä sijainti, rauhallinen paikka ruokailuun”
“Kasvisruokailijoille todella suppea valikoima. Vastaisuudessa jos Very Food Weekend järjestetään, otattehan kaikiaissa toimipisteissä huomioon myös kasvisruokailijat. Nyt se oli otettu huomioon vain Trattoriassa. Saisitte enemmän myyntiä.”
“Hyvä paikka,helppo tulla.”
“Nopea ja hyvä palvelu”
“Yleisilme”
“Hyvä palvelu, hinta/laatu hyvä”
“Oivalliset gluteenittomat pitsat.”
“Ammattitaitoinen ja mykava henkilökunta, mutta liian vähän...”
“Ruoka oli todella herkullista ja henkilökunta ystävällistä.”
“Erittäin miellyttävä tarjoilija,ruoka oli hyvää”
“Hyvää palvelua”
“Aika pieni, pöytävaraus kannattaa mahdollisesti tehdä”
“Hyvällä paikalla”
“Rauhallinen sijainti, leppoisa ja kotoisa tunnelma. Erityishyvä juttu hyvä ruoka joka sisältää myös salaattipöydän vaikka tilaa listalta. Hyvä palvelu.”
“Pizza oli hyvää”
“Remonttia vailla”
“Tarjoilu sujuvaa ja ruoka erittäin maistuvaa. Palvelun taso erinomaista.”
“Ruoka oli paremman makuista, kuin joskus aikoinaan”
“Salattipöytä niukka, kastikkeet puuttuivat”
“Hyvä hinta-laatusuhde, ystävällinen palvelu.”
“Rauhallinen ilmapiiri”
“Nopea palvelu.Siisti.Tunnelmaan sopiva taustamusiikki.”
“Oli todella miellyttävä nuori tarjoilijaneiti. Ruoka oli hyvää.”
“Rauhallinen ja hyvällä paikalla. Hyvät ruoat ja ystävällistä palvelua.”
“Viime kerralla salaattipöydästä pari kulhoa tyhjiä. Useammin täydennystä ja varmistamista että tarjolla on kaikkea.”
“Hyvä tunnelma. Hyvä ruoka. Ystävällinen palvelu. Hyvä sijainti.”
“Jälkiruokakahvit tarjottiin kertakäyttömukeista!”
“Hyvä alkupala”
“Hitaus”
“Pieni ja viihtymiseen tukeva paikka.”
“Hyvät parkkipaikat”
“Mukava ja helppo paikka pysähtyä matkalla. Auton saa yleensä lähelle parkkiin. Ruoka on ollut aina ok, samoin palvelu. Siisti pikkuterassi ulkonakin.”
“Henkilökunnan iloisuus vaikka paikka oli aivan täynnä????”
“Jouduin syömään terassilla (+6) koska ravintola oli täysi. Lasitus terassille olisi hyvä lisä.”
“Herkullinen ruoka”
“Vähän henkilökuntaa. Vain erittäin ammattitaitoinen henkilökunta selviytyy lähes täyden ravintolan tarjoilusta niin sujuvasti.”
“Nopea ystävällinen palvelu”
“Hyvä palvelu”
“Sisustus nuhjuinen”
“Ystövällinen henkilökunta.”
“Hyvät lounasvaihtoehdot, sijainti, suhteellisen rauhallinen ruokapaikka.”
“Valikoima ei vaihdu kovin usein, ei ole tarpeeksi erilaisia kasvisruokia tai salaatteja, kallis.”
“Oli rauhallinen tunnelma. Ruuan sai nopeasti.”
“Ruoka on aina hyvää ja palvelu pelaa”
“Ei mitään”
“Oikein iloinen naistarjoilija, joka jutusteli asiakkaiden kanssa. Hyvä sijainti.”
“Hyvät ruuat. Ruoka tulee nopeasti, jos ulkona on hyvä sää, muutoin sadekelillä ihmiset näyttävät suosivan enemmän Rossoa, jolloin on useammin ruuhkaa.”
“Ruuat tulevat hitaasti, jos on asiakkaita enemmän kuin kolme pöydällistä. Kokin ja kassatyöntekijän kommunikointi kiirreessä keskenään vaikuttaa todella töykeältä ja ilmapiiri ahdistavalta.”
“maittava ruoka, nopea ja ystävällinen palvelu”
“tilapäisesti perunavalikoima käydessäni suppea (ranskalaiset!)”
“Ruoka on ihan hyvää”
“Salaatit voisi olla monipuolisempia”
“Ravintola on rauhallinen, tunnelmallinen ja antipasto pöytä on puhdas ja runsas ja annos ruoka erittäin hyvää.”
“Pitsat on huonoja. Kuivia ja melko pahan makuisia. Kävin kirkkopuiston rossossa syömässä legendaarista pannupitsaa viimeistä kertaa ja sitä on ikävä. Nämä uudet pitsat ei ole lähelläkään niitä pannupitsoja.”
“Hyvä sijainti sopivan tuntuistaväkeä. Ei liianhienoa”
“Musiikki voisi olla ehkä toisenlaista”
“On hyvä, että aikuinen saa syödä lasten annoksen. Aikuisten annokset ovat aika suuria. Italialainen musiikki italian kielen harrastajalle.”
“Mahtava ruoka, ystävällinen rarjoilija”
“Ruuhkatilanne, kiire junaan, annoksiamme ei nopeutettu ja ruokailuaikaa jäi 15 min.”
“Sopivan rauhallinen ilmapiiri ja hyvä palvelu ja ruoka.”