Uutta! Kaislassa nyt Guest Taproom – Katso vieraileva panimo!

Haluamme Kaislassa yhdistää oluen parissa intohimoisesti työskentelevät taiteilijat ja oluen mauista nauttivat asiakkaat toisiinsa. Siksi päätimme tarjota osan oluthanoistamme vierailevien panimoiden käyttöön.

Uudessa Guest Taproomissa pääset tutustumaan aina vaihtuvan panimon tuotteisiin, uutuuksiin ja suosituimpiin makuihin. Testaa oluita yksi kerrallaan tai valitse valmiiksi kasattu Guest Taproom -maistelulauta.

Guest Taproomissa vieraana: Masis Brewery

Masis Brewery on espoolainen panimo, joka ei tingi periaatteistaan oluiden panemisessa, vaan haluaa keskittyä tarjoamaan laadukasta ja maukasta olutta. Kaikki lähti liikkeelle vuonna 2016, kun ensimmäiset kotioluet saatiin tulille. Pari vuotta myöhemmin Masis askeleen kohti kaupallista panimotoimintaa ja ryhtyi kiertolaispanimoksi. Ensimmäisen vuoden aikana syntyikin yhdenksän erilaista olutta kolmella eri panimolla. Vuonna 2021 Masis päätti asettua kuitenkin aloilleen ja perusti oman panimonsa Keran panimokylään, Espoon Keran Halleille.

Panimon nimessä yhdistyvät aikoinaan panimomestarin roolissa toiminut Masi-koira sekä perustamishetkellä vallinnut synkän talven mieliala.

Masis Breweryllä on nykyään monipuolinen tuotevalikoima, johon kuuluu muun muassa hapanolutta, saisonia, IPAa ja imperial stouteja. Masiksen oma panimokauppa Masis Corner sijaitsee Keran Halleilla.

Tutustu panimoon: masisbrewery.com

Lue myös: Rakkaudesta olutmakuihin – Testaa uudet maistelulaudat!

In these restaurants

  • Vilhonkatu 4, 00100, Helsinki

Restaurant chains

Amarillo
Babista Kebab Revolution
Bacaro Doppio Cafe & Deli
Bistro
Chico's
Coffee House
Frans & les Femmes
Grill it!
Hesburger
Hophaus
La Famiglia
Leiketupa
Oksa
Oluthuoneet
PizzaBuffa
Presso
Prisma Cafe
Public Corner
Rosso
Rosso Express
Rosso Pizza
Spaghetteria
Trattoria
VENN
logo

SOK Travel and Hospitality Industry Chain Management

Street address:

Fleminginkatu 34, 00510 Helsinki

Postal address:

P.O. Box 1, 00088 S GROUP, Finland

Business ID:

0116323-1

Sales service, Helsinki metropolitan area

0300 870 020 (weekdays from 8 am to 6 pm)

51 cents per min + local network charge/mobile call charge

All the Sales Services

SOK

+358 10 76 8011 (weekdays from 8 am to 5 pm)

local network charge/mobile call charge

General information

Feedback


Feedback links for individual restaurants are found on each restaurant’s own website